Kuvakuulumisia Porin-reissulta. Käytiin katsomassa Kallen uusia tyynyjä. Ja kavereita. Meidän sinipunahallitusta, jonka valtakausi alkaa neljän viikon päästä. Ei ole mitään tärkeämpää kuin kissa! Kissanpentu, aikuinen kissa, vanhuskissa, kissa.
Helge.
Toivo.
Eikä mikään ole ihanampi kuin nukkuva kissanpentu. Kissanpennun haju ja punaiset anturat.
Helge.
Pentujen emo on niin kaunis! Auran pää ei kuulemma ole ihan sellainen kuin burmalla pitäisi olla, mutta onneksi on lupa olla eri mieltä standardien kanssa. Aura on niin hieno! Sen väri ja pään muoto ja kauniit, kauniit, kultaiset silmät.
Kalle luikki aamulenkillä tuomipusikkoon, jossa se usein istuu. Pari kertaa se on saanut sieltä päästäisen, ja usein se kai näkee siellä heinikossa ja ojan pohjalla liikettä, koskapa se mielellään istuu paikallaan ja kyttää ja vaanii kärsivällisesti pitkiäkin aikoja, jopa tunnin ja yli. Kissan kanssa ulkoilijan on tylsää seisoskella pensaan vieressä, ja siinä odotellessa olen leikannut marjapuskat ja tehnyt pensaille uudet tuet. Myyräpäivänä kitkin pensaiden alta rikkaruohoja. Keräsin rikkaruohot muutamaan kasaan ja olin juuri lähdössä hakemaan haravaa, että saisin kasat yhdistettyä ja vietyä pois, kun pensaasta kuului kahahdus. Tiesin heti, että nyt jäi joku pieni otus saaliiksi. Kalle oli saanut myyrän, jonka se kantoi häkin viereen ja siinä sillä vähän leikki, ennen kuin rupesi sitä syömään. Juoksin hakemaan videokameran ja onnistuin saamaan vähän videokuvaa Kallesta ja myyrästä:
Kalle on umpikuuro, mutta se on yllättävän hyvä metsästäjä, koska se on kärsivällinen ja jaksaa odottaa, että saalis tulee lähelle. Oravia se ei koskaan saa kiinni, koska niiden kanssa sillä ei ole yhtään kärsivällisyyttä vaan se ajaa oravan karkuun, ennen kuin orava ehtii lähellekään. Toisin kuin Rasmus! Rane oli niin hauska oravankyttääjä, että sille siinäkin tilanteessa naurettiin monet kerrat. Se saattoi maata terassilla kopassa ja katsella, kun orava kulki ohi kolmenkymmenen sentin päästä kissannenästä. Rane vain makasi korvat tanassa ja silmät lautasen kokoisina eikä liikahtanut milliäkään. Se jähmettyi aivan paikalleen. Rasmus kultainen taisi tajuta, että orava lähtee karkuun, jos sitä säikyttelee, eikä siitä sitten enää ole mitään iloa. On kivempi pysyä paikallaan ja hiljaa, niin saa katsella pörröhäntää paljon kauemmin.
Rasmus katselee oravaa paikalleen jähmettyneenä. Se tietää, että orava
lähtee karkuun, jos se yrittää ottaa sitä kiinni. Niinpä se ei yritä vaan
nauttii oravan katselusta. Tämä orava käänsi jopa selkänsä Rasmukselle
ja meni syömään pähkinää.
Kallea eivät ikkunan takana olevat oravat tai linnut juuri kiinnosta, mutta hiiri kiinnostaa! Kovasti odottelen pikkukissoja ja niiden reaktioita, kun näkevät hiiren. Seuraavassa jälleen kerran videokuvaa: tässä videossa kaksi hiirtä käy ikkunan takana syömässä. Videon lopussa on eri päivänä kuvattu tilanne, jossa näkyy Kallen hahmi ja hiiret ikkunan toisella puolella. Ihan lähellä käy hiiriä, oravia ja lintuja pähkinää hakemassa ja syömässä! Siinä on kissanpennuillekin kivaa tekemistä. :)
Rocky-koira kävi kylässä. Rocky on vilkas, eloisa ja tottunut kissoihin. Kalle taas ottaa kaikki uudet asiat yleensä iisisti ja rauhallisesti, se kun on sellainen mieluummin kaiken yläpuolella oleva, ennemmin vetäytyvä kuin hyökkäävä. Mutta kun Rocky tuli rohkeasti sisälle ja kulki nenä maassa sinne tänne Kallen kotona ja reviirillä, Kalle paisui kaksinkertaiseksi – häntä kolminkertaiseksi –, ja se mourusi, karjui ja sähisi. Siitä tuli ensin mieleen, että Kalle on kuin Rasmus! Se tekikin muuten samoin kuin Rasmus olisi siinä tilanteessa tehnyt, mutta Rasmus olisi vielä sylkenyt korvat luimussa ja hyökännyt varoittamatta ja kyselemättä koiran kimppuun. En tosin olisi uskaltanut päästää Rockyä sisälle, jos Rasmus olisi ollut siellä. Rane oli niin huippu vahtikissa, ettei sellaista voi ollakaan. Se ajoi pihalta pois vieraat kissat ja supikoiranpennut, ja ison, komean labradorinnoutajan Bononkin se säikytti niin, ettei Bono uskaltanut tulla edes talon rappusille, kun se tiesi, että sisällä vaanii harmaa hirviö.
Rasmuksen kuoleman jälkeen Kalle on välillä ollut ihan kuin Rasmus. Se makailee joskus Rasmuksen paikoilla, merkkailee ulkona samoja puita ja puskia, joita Rasmus aina merkkasi – tosin kyllä Kalle vielä Rasmuksen eläessäkin silloin tällöin merkkasi. Rasmus merkkasi omakseen aina kaikki sellaiset pusikot, joista se haistoi vieraan kissan hajut. Kalle nykyään tekee samaa yhä useammin.
On Kallesta löytynyt muutakin rasmusmaista. Kun Rasmukselle näytti nurkan takaa siivilää, jossa katkaravut huuhdottiin, se rääkäisi ja juoksi keittiöön odottamaan suurinta herkkuaan. Siivilää näytettiin aina jostain syystä vain Rasmukselle, mutta vähän aikaa sitten kokeiltiin kerran, mitä Kalle siivilästä sanoo. No sehän rääkäisi ja nousi ja lähti keittiöön katkarapuja kerjäämään!
Kun Kalle muuttuisi Ranen kaltaiseksi vielä siinä, että se viihtyisi enemmän sylissä ja jäisi pitkiksi ajoiksi makaamaan rinnan päälle jalat kohti kattoa...
