torstai 5. tammikuuta 2017

Talvinen tammikuu!

Vihdoinkin saatiin lunta! Marraskuisen lyhyen talven jälkeen kissojen joulukuu oli tylsääkin tylsempi: ei päästy ulkoilemaan. Terassilla on kökötetty ja lintuja katseltu, mutta kaikki muu ulkoilu on ollut tauolla. Nyt saatiin muutos siihen asiaan, ja täällä ollaan taas. 😊

Pakkasia oli ensimmäisenä lumipäivinä sopivasti sen verran, että tarjettiin kulkea. Kovin pitkälle ei kukaan lähtenyt, pihassa kuljettiin, puuvajalle ja varastolle ja takaisin. Terassin allakin on käyty, siellä liikkuu hiiri. Kun ei ole pitkiin aikoihin käyty ulkona, on kaikki uutta ja ihmeellistä, varsinkin hajut.



Vauhtia on ollut aika lailla, ja vauhdikkaimmista pyrähdyksistä en ole saanut kuvaa. (Kamera pitäisi viedä huoltoon, mutta sitä en ole saanut aikaiseksi, ja itseni tuntien siihen menee vieläkin jonkinlainen tovi.) Pientä liikettä kuitenkin joissakin kuvissa on nähtävissä. Häntäkään ei välttämättä mahdu kuvaan mukaan.



Tullaan, tullaan, sanoo Sulo, ja juoksee luokse. Se on ollut hirmu kiltti ja hurmaava ulkoilija. Tulee, kun sitä kutsuu, ja juoksee iloisesti sinne tänne. Sulo on ihan oikea ja paras Ystävä. 😻



Mutta kyllä Veikkokin kävi ulkona kerran! Se palelee herkemmin kuin muut, mutta uteliaisuus vei voiton. Veikko ei kauas lähtenyt, se kävi vain nurkan takana ja kurkisti pöydälle, jossa linnunruoka on tarjolla. Varovasti askeltaen kulki Veikko, ja aurinko kultasi sen turkin.


Helgekin on käynyt pari kertaa ulkona, mutta kuvia siitä ei ole. Helge kyllä tavallaan näkyy kuvassa, jossa Toivo haistelee kuusen alaoksilta Helgen jättämää reviirimerkkiä. Hegulainen on kuin Rasmus aikoinaan: omat mestat pitää merkitä, niin asiattomat kulkijat tietävät, kuka täällä oikein määrää.


Kuusen alla käydään muutenkin kuin merkkejä haistelemassa. Sieltä kuuluu usein mustarastaan rapinaa. Ilmankin olisi tänne varmaankin asiaa, kun kuusen alla varmaankin on liikkunut myös pieniä jyrsijöitä, ja maa on tiheiden havujen alla lumeton.


Lähipäivinä saadaan sitten nautiskella takan lämmöstä, kun pakkanen kiristyy pariinkymmeneen asteeseen. Silloin ei meillä kissat ulkoile muuten kuin terassilla lampaantaljojen sisällä. Viikonlopuksi sitten taas luvassa lisää lunta ja lauhempaa. Sitä odotellessa...

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2017!