Aurinkokylpyjä

Keväällä aurinko lämmittää, ja kissa nauttii lämmöstä. Kun aurinko paistaa kattoikkunasta sisälle, voi asettua lämpimään paikkaan ja imeä itseensä lämpöä ja valoa. Ystävän kanssa on mukava nauttia keväästä yhdessä.

 

Pientä nahistelua... Sulo haluaa nyt pitää parhaan paikan kokonaan itsellään.

Ehkä Sumppi tietää olevansa Komea Kolli?

Veikko suloinen. 

Ja Toivo kaunis.

Helgellä oli ihan oma paikka takan reunalla.

Lisää keväistä ulkoilua

Taas me ollaan ulkoiltu... ja otettu kuvia. Viikonloppu oli aurinkoinen ja lämmin, aivan upea ulkoilemiseen. Junaradanpohjan polulla on käyty nyt aika paljon kunnon lenkillä, ja sen kissoista huomaa. Vielä lauantaina oli kiva mennä polun päähän ja takaisin, käväistä vielä polun jälkeen pellolla ja ottaa kunnon spurtteja. Erityisesti Helge nautti!

Kuivaa heinää on kiva mutustaa, vaikka sisällä on koko talvi kasvatettu vehnänorasta ruukussa.

Junaradanpohjan jälkeisellä pellolla on oja, jonka yli täytyy hypätä. Kissan kuvaaminen on aina hankalaa, koska kaikki aina seuraavat perässä. Tässäkin olisin mielelläni ollut toisella puolen ojaa ja kuvannut toisella puolen kulkevaa kissaa, mutta ei. Helgen täytyi päästä samalle puolelle ja vähän väliä tulla jalkoihin kiehnäämään.

Kohti juoksevasta kissasta olisi monta monta mahdollisuutta ottaa kuvia, mutta juuri se on kaikkein vaikeinta, kun nopeutta on ja etäisyys pienenee vauhdilla. Helgellä on aina ilme, kun se juoksee.

Veikon kanssa aloitettiin lenkki kiipeämällä pihassa olevan omenapuunrangan päälle. Veikko nousi rangalle ja katseli siitä ihan tyytyväisenä ympärilleen, vaikka kulku näytti välillä siltä, että idea oli sen mielestä aivan älytön.

Veikolla on niin nätti naama! Harmi, etten uskalla kulkea näiden kanssa ilman pantaa, jossa on yhteystiedot ihan varmuuden vuoksi. Kuvasta tulisi nätimpi, jos ei olisi pantaa kaulassa. Ehkä muutaman vuoden päästä voidaan välillä kulkea ilmankin, kun järkeä on vähän kasvanut kissan päähän. Tosin Veikko on sellainen reikäpää, etten tiedä, onko sen päässä järjelle kasvualustaa. Tyhmä Veikko ei millään muotoa ole, päinvastoin, se on fiksu poika, mutta silloin, kun se innostuu, se ei yhtään katso, mihin on juoksemassa ja voi sännätä aivan mihin tahansa, kunnes pysähtyy.

Haisteltavaa...

Toivossa alkoi jo lauantaina näkyä vähän kyllästymisen merkkejä. Ulkoilu on kivaa, juoksentelu on kivaa, mutta kohta alkaa riittää tämän saman reitin kulkeminen edestakaisin. Topilla on usein tapana jutella kaikenlaista, kun kuljeskellaan. Lumen yli loikatessakin voi sanoa mielipiteensä.

Heinikossa kuivia ruohoja maistelemassa.

Kirkkaassa auringossa Toivon turkki on kuin pehmeä kermaleivos. Punainen taitaa olla suosikkini burmankissojen väreistä. Tosin jokaisessa värissä on oma viehätyksensä.

Toivo hyppää yli saman ojan, jonka Helgekin äsken loikkasi.

Tämä loikka...

...päättyy kuitenkin...

...lumihankeen. Mutta se ei haittaa mitään. Matka jatkuu.

Sunnuntaina junaradanpohja tuntui erityisesti Toivon mielestä jo tylsältä. Taas tätä samaa polkua edestakaisin! Eikö mitään muuta? Ja Toivohan keksi muuta, tietenkin. Lenkin alku oli vähän turhankin rauhallinen. Yhtään juoksuaskelta ei Topi viitsinyt ottaa. Aurinko häikäisi.

Lankulla, joka vie junaradanpohjan polun jälkeen ojan yli pellolle, Toivo ilmaisi mielipiteensä. Ei tätä! En halua taas samaan paikkaan! Tehdään jotain muuta. Ja niin Toivo kääntyi ja päätti tehdä jotain muuta.

Keskeltä harjua, jonka päältä polku vie, lähtee kohtisuoraan molempiin suuntiin lähes läpitunkematon risukkoinen puustokaistale. Pieni puro kulkee risukossa ja menee tunnelia pitkin harjun läpi järvelle saakka. Kaatuneita paksuja puunrunkoja ja vaakatasoon horjahtaneita kapeampia oksia on kissalle täällä kiipeiltäväksi. Mikäs sen kivempaa kuin vähän tasapainoilla eripaksuisten runkojen päällä ja kulkea niitä pitkin kieli keskellä suuta.

Yhdestä risukosta toiseen, ryteiköstä ryteikköön kuljettiin. Järven puolella pääsee hyvin kulkemaan puron reunaa ja ylittämään sen monesta kohtaa joko hyppäämällä tai yli kaartuvaa runkoa pitkin, ja niitä riittää. Kissa loikkii ketterästi puron puolelta toiselle. Ihmisen kulku on hitaampaa, kun sikin sokin olevat oksat ja risut haittaavat ja jopa estävät kulkua.

Vesi liikkuu ja sen pinnalla kaikenlaista pientä roskaa ja vaahtoa. Kiinnostavaa.

Kannoin Toivon kerran jos toisenkin takaisin polun suuntaan, mutta päättäväisesti Toivo halusi aina vaan uudelleen risukkoon ja ryteikköön. Ei auttanut nostaa kissa niitylle, joka on joskus ammoin kai ollut jonkinlainen laidun, jonka tolppaa vasten Toivo tässä nousee. Toivo lähti tästä ihan eri suuntaan kuin sen mielestäni olisi pitänyt.

Ja puron yli. Ja taas yli.

Mielipiteitä Toivolla riittää. Ryteikkö on hankala paikka kulkea kameran kanssa. Kuvatkin menevät aina enemmän ja vähemmän pilalle, kun joka paikassa on oksia.

Veikolle tämä kevät on vasta toinen ja ulkoilu vielä kaiken kaikkiaan sen verran uutta, että Veikko ei onneksi keksinyt lähteä samaan risukkoon, jossa Toivo kävi. Veikko pikkuinen vielä jaksaa innostua ihan vaan juoksentelusta sinne tänne. Ja takaisin.

Kuten edelläkin todettu, on se vaan niin söpö.

Pari kuvaa Helgestä. Edellisenä päivänä Helge otti tässä kohtaa hurjan spurtin, mutta nyt ei sekään enää viitsi tai jaksa juosta. Kuljetaan ihan rauhallisesti ja haistellaan paikkoja. Olin ottanut tennispallon taskuuni sitä varten, että sen perässä voi kissa juosta, ja Helge siitä kyllä innostui. Muuten Helge oli harvinaisen kiva lenkkikaveri, kuten yleensä.

Kun pallo vieri alas harjun rinnettä, huomasi Helgekin kiinnostua purosta. Syvälle ryteikköön Helge ei kuitenkaan onneksi lähtenyt kulkemaan.

Sulo reppana joutui lauantaina lenkille valjaissa, eikä se tykännyt siitä yhtään. Kannoin sen polulle, jossa se kulki askeleen tai pari ja pysähtyi, huuteli tyytymättömänä ja vähän metsästeli heinikossa rapisevia hyönteisiä. Yhden pienen pyrähdyksen se otti mutta muuten liikkui hyvin vähän. Tuntuu kurjalta kahlita kissa valjaisiin, mutta koska edellisellä kerralla Sulo ei tahtonut antaa kiinni, en uskalla nyt ottaa riskiä ja pitää sitä vapaana. Se on aivan liian tärkeä. Sunnuntaina Sulo ulkoili vain häkissä, jonne lenkkien jälkeen pääsivät burmapojatkin pitkäksi aikaa, aurinko kun paistoi ja lämmitti. Lounaskin syötiin ulkona.

Nyt saavat kaikki pojat ulkoilla jonkin aikaa vain häkissä, joka sekin on kyllä mieluisaa jokaiselle. Kun pidetään vähän taukoa lenkkeilystä, niin se peruspolkukin alkaa olla ihan kiva juttu. Sulo tottunee valjaissa kulkemiseen pian. Junaradanpohjan polulla se tosin on tähän saakka kulkenut vapaana, mutta kun on lähdetty autolla ihan outoihin paikkoihin, niin Sulo on kävellyt valjaissa ihan hyvin. Alkavana kesänä se saa sitä paljon harrastaa.