Rapuja ja Sulon ensimmäinen saalis

Eilen keitettiin rapuja. Niitä piti tietenkin kissoille näyttää ennen hirvittävää murhenäytelmää. Vietiin kissat häkkiin ja sinne ravut. Aika ihmeellisiä mönkiäisiä ravut olivat, ja niitä kaikki vähän ihmettelivät. Helge ja Toivokin näkivät rapuja nyt ensimmäistä kertaa, samoin Sulo. Kalle nyt on nähnyt rapuja, eikä se ole niistä juurikaan välittänyt, mutta nyt sekin tuli katselemaan.

Otsa rypyssä pitää Toivon rapua ihmetellä...

Sulon nenä kävi aika lähellä rapua, mutta vahdittiin, ettei rapu nappaa
kissaa kuonosta.

Ihmetys oli suuri, kun Kallekin kiinnostui ja haisteli rapua.

Helge miettii, mitä se äsken oikein näki.

Jännää rapinaa!

Myöhemmin eilen Sulo sai ensimmäisen oikean saaliinsa. Kissanhäkissä olevaan Ikea-telttaan oli eksynyt heinäsirkka, ja sen metsästys oli vakavaa puuhaa. Sulo ja Toivo heinäsirkkaa metsästivät, mutta kun Sulo sai sirkan kiinni, ei Toivolla ollut enää mitään asiaa Sulon saaliin luo. Hurjasti muristen Sulo söi heinäsirkan suihinsa, ja Toivo sai katsella vierestä. Kaikesta päätellen Sulosta on tulossa hurjan hyvä metsästäjä! Toivo on taitava saalistaja, ja Sulosta tulee ihan varmaan Toivon veroinen – mutta olen melko varma, että Sulo on tappajana tehokkaampi, ja se saattaa jopa syödä myyrä- ja hiirisaaliinsa. Se on hyvä! Siinä on kissalle erinomainen paketti terveellistä ruokaa.

Sulo on ollut nyt viikon uudessa kodissa, eikä täällä enää kukaan sähise. Sulo on vahvatahtoinen ja omistushaluinen kaveri, ja murinaa täällä kuuluu aina silloin tällöin, kuten nyt äsken heinäsirkan metsästyksessä. Pari iltaa sitten kissat saivat iltapalaksi katkarapuja, ja niistä Sulo innostui niin, että yritti omia koko kasan ja murisi muille kissoille, jotka yrittivät varastaa sen aarteen. Jouduin siirtämään osan ravuista eri kasaan, että Toivo ja Kallekin saavat osansa. Helge ei katkaravuista välitä ollenkaan, kuten on aiemminkin todettu.

Kissojen ystävystyminen tapahtui ihan vaivihkaa ja hyvin äkkiä. Kuten arvelinkin, tuli Helgestä ja Sulosta ensimmäisenä ystävykset, mutta Toivokin on Sulon kanssa jo leikkinyt takaa-ajoleikkiä. Kaikki kissat ovat nukkuneet samassa kasassa. Sulo valitsi itselleen turvahuoneen ensimmäisiksi päiviksi, mutta se on jo jäänyt unholaan, ja Sulo nukkuu nyt meidän muiden kanssa sängyssä yöt. Ihan alku tuntui hurjalta, kun Sulo vain sähisi ja murisi, ja nuoret Helge ja Toivo sähisivät takaisin. Kalle oli välinpitämätön, vaikka Sulo ärhenteli sillekin. Ei mennyt edes viikkoa, kun pilkullinen oli neljäntenä kissakasassa. Tähän loppuun pari huonoa kännykkäräpsyä – täynnä tunnelmaa:

Helge ja Sulo, kaverukset.

On sitä nukuttu ihan kaikki neljä kissaakin samassa kasassa.
Kuvanottohetkellä oli pimeää. Kännykkäkameran kuva, salama.

Nokkonen

Kissojen häkissä on noin puolentoista metrin korkeudelta katkaistu omenapuunrunko, siis pitkä kanto. Sen juurella kasvaa pieniä omenapuunvesoja. Puun ympärillä oli ennen häkin rakentamista pihan paras nokkoskasvusto, josta sain monet keitot, ja pakastimessa on nytkin pari rasiaa tästä kerättyjä, ryöpättyjä nokkosia. Nyt, kun tämä alue on kissojen valtakuntaa, olen koettanut nyhtää nokkosia pois, mutta välillä johonkin kohtaan joku nokkonen kasvaa.

Sulo tutustui nokkoseen ja älykkäänä, uteliaana kissana painoi tarkkaan mieleensä, mikä kasvi nokkonen oikein on. Ensin nenä osui vahingossa nokkosenlehteen. Sulo pysähtyi miettimän. Se kokeili nokkosenlehteä uudelleen. Sen jälkeen nenä kosketti vieressä olevaa omenapuunlehteä. Taas Sulo jäi miettimään. Tästä ei tullut samanlaista outoa tuntemusta kuin viereisestä lehdestä. Sitä piti kokeilla vielä kerran. Nenä koskettaa nokkosenlehteä. Omenapuunlehteä. Nokkosenlehteä. Omenapuunlehteä. Jännää!

Pienen kissanpennun seuraaminen on parasta mahdollista komediaa. Kaikki maailmassa on uutta, kaikkeen pitää tutustua, kaikkea kokeilla ja ihmetellä. Sulon päästä kuuluu raksutus, ihan samanlainen kuin Helgenkin, kun se tekee tuttavuutta uuden ympäristönsä kanssa. Eilen Sulo istui keittiön pöydällä ja seurasi haarukan matkaa lautaselta suuhun. Katse oli niin tiukka, etten olisi paljoakaan ihmetellyt, jos Sulo olisi pyytänyt seuraavalle aterialle itselleen haarukan ja veitsen.

Nyt eletään Sulon kanssa parasta hihittelyjen aikaa. :)

Ilmeitä ja tunnelmia

Sulon ja Helgen, Toivon ja Kallen tutustuminen on edennyt alun epätoivon jälkeen hyvin. Sulo on nyt kolmatta täyttä päivää uudessa kodissa, ja sähinä ja murina on vähentynyt ihan minimiin. Helge ei Sulolle sähise enää juuri ollenkaan, Kalle ei alun alkaenkaan sähissyt – paitsi kerran, kun Sulo erehtyi läppäisemään Kakea kuonoon –, ja Toivokin on pari kertaa haistellut Suloa ilman säestystä. Häkkiulkoilu on ollut hyvä idea: häkissä on vähemmän hajuja, se on sisätiloja neutraalimpi ympäristö tutustumiseen.

Kaikenlaisia ilmeitä on nähty.

Toivo örisee.

Kallen mielestä pieni pilkullinen on vähän kiusallinen otus.

Sähinää toiselta päivältä uudessa kodissa. Toivo sen kohteena.

Helge helgemäisenä, tyynenä ja miettivänä.

Toivo ei nuku, se viestittelee Sulolle.

Epäluuloa...

Kiusallinen se pikkuinen on Toivonkin mielestä.

Mihin se meni?

Jo eilen Toivo ja Sulo aivan aavistuksen kehittelivät leikkiä häkissä. Sulo hyppäsi omenapuunrungon takaa Toivon kimppuun. Ikea-teltassa ja putkessa oli kiva vaaniskella. Tänään on Helge sulanut, se ei enää sähise Sulolle vaan yritti muutaman kerran houkutella Suloa takaa-ajoleikkiinkin! Tuolilla Helge ja Sulo läimiskelivät toisiaan, Helge istuimella ja Sulo käsinojalla, ja Helge heittäytyi jo selälleen, paljasti aran puolensa Sulolle. Helge on sitten kiltti ja sopeutuvainen kissa!

Sisälle tultua Helge ja Sulo söivät ihan vierekkäin. Hiljaisina ja rähisemättä söivät siihen saakka, kunnes Helge työnsi nenänsä Sulon ruokaan. Siitä ei Sulo tykännyt vaan murisi, mitä Helge kunnioitti ja väisti.

Parin päivän kokemus kertoo, että ocicatit ovat hyvin älykkäitä, ketteriä, taitavia ja vilkkaita kissoja. Enpä tosin tiedä, mikä on rotuominaisuus ja mikä yksilöllistä. Suloon voisi liittää vielä yhden adjektiivin: äänekäs! Sulolla on valtava ääni niin pieneksi kissaksi, ja ääni on myös kovassa käytössä! Nyt on oltava varovainen, ettei rohkaise Sulon äänenkäyttöä liikaa. Kieunnasta voi tulla suoranainen riesa. :D

Jos näin pienestä otoksesta voi tehdä päätelmiä, niin sanoisin, että burmankissa on rauhallinen, hiljainen ja kömpelö. Sekä burma että ocicat ovat älykkäitä, tosin yksilöissä on eroja. Ketteryydessä ocicat voittaa burman mennen tullen! Kun Helge ja Toivo tulivat noin 13 viikon ikäisinä, ne olivat paljon kömpelömpiä kuin Sulo viikkoa nuorempana. Takan päälle kulkemisen opettelu oli Helgelle ja Toivolle hiukan työläämpää, Sulo kiipeää sinne apinamaiseen tapaansa sulavammin ja ketterämmin. Häkissä Sulo ihan itse keksi, että katkaistun omenapuun runkoa pitkin voi kiipeillä, ja vaikka Sulo on vielä pienenpieni, niin se pääsi ihan ensimmäisellä yrittämällä omenapuuhun ihan ylös asti.

Kuvia on kahdelta päivältä kertynyt aika lailla, tässä jonkinlainen otos.

Hurmaavat korvat. :) 

Käsittelyssä omenapuun oksa.

Tunnelmia eiliseltä. Toivo katselee kiinnostuneena. Sulo vei Toivon
heinän.

Eilen Toivo vielä paljon sähisi Sulolle. Kaikista kissoista Toivo
sähisee ja örisee Sulolle eniten.

Söpöläinen.

Riiviökohtaus! Karvat pystyssä, pieni häntäkin kolminkertaisena!
Takana Helge, joka melkein jo lähti leikkiin mukaan.

Sulo kiipeilee taitavasti.

On päivien kysymys, milloin Sulo hyppää kukka-amppeliin...
Burmapojat ovat jättäneet amppelin rauhaan.

Kissanpentupotretti.

Helge on katsellut Suloa kauan kaukaa. Se on tehnyt päätelmiä, eikä se ole hötkyillyt Suloon tutustumisessa. Pienen, fiksun pään sisällä on tapahtunut paljon, ja niinpä Helge onkin se, joka ensimmäisenä tuntuu hyväksyneen pienen kaverin. Hitaasti edeten pääsee nopeammin perille.

Helgen helgemäinen ilme.

Sulo kiipesi omenapuuhun ihan itse. Se on niin taitava!

Metsän villi kissapeto.

Toivoon voi tutustua myös puolentoista metrin korkeudessa.

Sulo näyttää välillä siltä, että siitä tulee
Pomo.

Helge kultainen on NIIN kultainen!

Kissanpennun tulo on hyvä syy äitiyslomaan. Ainakin, kun pentu on ocicat ja vastaanottajina kaksi nuorta burmakollia ja yksi vanhus. Kalle tosin on kaikkein helpoin tässä kuviossa. Se on välillä ihan vähän kiinnostunut Sulosta ja käy haistelemassa sitä, mutta enimmän osan aikaa Sulo on sille täysin yhdentekevä. Kun Kalle yritti alkuun tehdä tuttavuutta, se sai pienestä pennuntassusta kuonoonsa, se kun ei uskonut ärinää ja murinaa, kun se lähestyi Suloa. Eihän Kalle murinaa uskokaan, kun ei se sitä kuule! Vasta, kun Sulo sähisee, Kalle perääntyy. Aluksi vaikutti siltä, että Kalle on se, jonka Sulo kokee turvalliseksi ja jonka luo Sulo uskaltautuu ensimmäisenä, mutta taitaakin olla niin, että Sulon mielestä Kalle on kummallinen, röyhkeä vanha äijä. Aika pelottavakin, kun se vain tulee ja tulee ja tulee lähemmäs, vaikka sille kuinka murisee!

En usko, että ollaan edes viikonlopussa, kun Sulo leikkii Helgen ja Toivon kanssa. Toivo vaatii vielä pientä pehmittelyä. Aamupäivällä häkissä oli Sulolla ja Helgellä lupaava läimimisleikin alku:

Mutta Toivo laskeutui alas keskeyttämään hyvin alkaneen leikin.

Toivon kanssa oli pakko vähän neuvotella.

Punaisen kissan kanssa neuvottelut ovat toistaiseksi hiukan eripuraisia...

Onneksi sininen kaveri on kiltimpi ja säyseämpi. Sitäpä läppäisen!

Kissanpennun totuttaminen uuteen kotiin ja uuden talon tavoille jatkuu. Lähes kaikkea täällä saakin kissa tehdä, mutta on muutamia juttuja, jotka ovat kiellettyjä: johtojen pureskelu, ovista karkaileminen, TAUOTON HUUTO. Sallittua on hyppiä pöydillä, ja juuston varastaminen leivän päältä on vain naurun arvoinen teko.

Ah, kun aamupäivän riekkuu, räyhää, kiljuu ja juoksee, maistuu pikkukisullekin uni. Miten rauhallista ja hiljaista täällä onkaan! Aina siihen saakka, kunnes –.

Sulon tulo

Sulo Gunvald on muuttanut meille asumaan. Nyt eletään vasta toista päivää uuden perheenjäsenen kanssa, ja on hillittävä itseään, ettei turhaan hermostu ja tuskastu sähinöintiin ja rähinöintiin. Kun uusi kissa tulee muitten joukkoon, on ehkä aika tavallista, että alussa sähistään. Luultavasti harvinaisempi on se tapa, jolla Kalle otti Toivon ja Helgen vastaan ja Toivo ja Helge Kallen: yksi ilta lievää sähinää, ja seuraavana päivänä kaikki nukkuivat samassa kasassa.

Sulo on suloinen. :)

Sulo tykästyi heti huovutettuihin pötkylöihin, jotka toin Helgelle ja Toivolle tuliaisiksi, kun kävin turistina kissanäyttelyssä. Onneksi edes yksi kissa osaa arvostaa näitä käsintehtyjä leluja!

Sulon ensimmäinen ilta oli tosi jännittävä. Sulo löysi itselleen turvapaikaksi yhden huoneen. Sattumalta ja onneksi siellä on meidän kolmas hiekkalaatikko, jossa on samaa puupohjaista kissanhiekkaa, johon Sulo on tottunut. Huoneeseen laitettiin vesikuppi, ja siellä tarjottiin Sulolle ruoka. Tänäkin aamuna Sulo sai vielä syödä omassa huoneessaan, mutta pian aletaan totutella syömään keittiössä, kunhan Sulo vähän rohkaistuu.

On havaittavissa, että burmankissaan verrattuna ocicat on villieläin. :) Sulo murisee ja sähisee Kallelle, Helgelle ja Toivolle. Helge ja Toivo sähisevät vähän takaisin, mutta karvat eivät ole pystyssä. Helge sulkee silmiään sähinöiden lomassa, mistä voi päätellä, että burmapoikien sähinä on pelkkää pientä epävarmuutta ja outoutta ilman minkäänlaista aggressiivisuutta. Kalle kerran sähähti Sulolle, kun Sulo hädissään läppäisi Kallea kuonoon. Sitä ei sedälle pidä tehdä! Kallen pinna on hyvin pitkä ja joustava, mutta kun Kake sanoo painavan sanansa, sitä on uskominen, myös pienen ocicatin.

Heti ensimmäisenä päivänä Sulo pääsi piipahtamaan myös ulkona! Vietiin se kuljetuskopassa häkkiin, ja se kuljeskeli siellä paikkoja haistellen ja ihmetellen. Jotain ötökkääkin se pääsi metsästämään. Kauaa ei häkissä viivytty, oltiin vasta vähän tutkailemassa paikkoja.

Jalo profiili.

Kasvattajan mukaan Sulo ei ainakaan vielä oikein ymmärrä, että liha olisi parasta kissanruokaa. Lelunakin Ikean pehmotomaatti ja porkkana ovat ihan parhaimmistoa! Hevosenpaistia Sulo sentään hiukan uteliaana maisteli. Hissukseen yritetään opetella lihansyöjäksi.

Helge ja Toivo eivät vielä kelpaa Sulolle leikkikavereiksi. Eteisestä Sulo löysi kaverin, joka oli sille enemmän mieleen...

Vaikka alku on ollut välillä epätoivoa herättelevää, niin on tänään tapahtunut edistystäkin. Sulo ei ole kokonaan linnoittautunut omaan huoneeseensa vaan käy sentään muuallakin talossa silloinkin, kun muut kissat ovat sisällä. Ohimennen pitää kuitenkin aina vähän sähistä. Mutta tapahtuipa tänään jo kerran niinkin, että Sulo oli Helgen kuonosta noin metrin päässä ja söi nappuloita ihan tyynesti, vaikka Helge Sulolle örisi ja sähisi. Kallen Sulo päästää lähimmäksi itseään, mikä ei ole mikään yllätys. Kalle on niin mahtava vanha kissa, rauhallinen ja luonteeltaan aivan täydellinen kissalaumaan. Se on täydellinen luottokissa, rauhanrakentaja. Kuurous auttaa myös asiaa.

Hiukan hidasta on kissojen tottuminen toisiinsa alussa, mutta ihmisen lemmikkinä Sulo on mitä mahtavin tyyppi. Se on puhelias ja osaa jo nyt tulla kutsuttuna luokse! Se nauttii silityksistä, mutta syliin nostaminen on välillä vähän ikävää. Rimpuilemalla se ei ole kuitenkaan päässyt pälkähästä, vaan se on laskettu maahan vasta sitten, kun rimpuilu on ohi. Se kiljuu kovalla äänellä – ja kehräyskin on äänekäs! Sulo käyttää ääntään moneen tarkoitukseen, joista yksi on pyyntö päästä syliin nukkumaan. Toistaiseksi se ei suostu nukkumaan sylissä, joka istuu olohuoneen sohvalla, vaan sylin pitää vielä olla Sulon huoneessa. Toivottavasti pikkuinen pian rohkaistuu niin, että uskaltaa nukkua sylissä, vaikka vieressä olisi pari kolme isoa burmakollia.

Ollaan taas yhden polun alussa. Aika näyttää, millaisten maisemien halki se meidät vie.

Reissutarinoita II

Niin kuin ykkösjutussa kirjoitin, varsinkin Helge nautti reissusta ja otti siitä kaiken ilon irti. Helge on rohkea ja utelias, ja se todettiin hyvin älykkääksi kissaksi. Oli kehiteltävä patentteja oviin, ettei Hegulainen saisi niitä auki matkan aikana tai silloin, kun kissat jouduttiin jättämään autoon keskenään. Helge oli katsellut tarkkaan, miten ovi avataan, ja yritti avata ovia itse.

Jossain päin pohjoista Helge pääsi näkemään pelottavia otuksia... pysähdyttiin P-paikalle, ja kun huomattiin, että paikalta lähti polku ja opasteet kertoivat, että polun päässä on lintutorni, otettin Helge valjaisiin ja lähdettiin kulkemaan. Opastekyltti kertoi myös, että matkan varrella olisi lammashaka. Lammasaitauksen ohi siis kuljettaisiin? Kiva juttu! Polku muuttui pitkospuiksi, ja yhtäkkiä edessä oli aitaus ja portti. Häh? Lammashaan läpikö tässä pitää mennä? Niin oli. Portista oli kulku lampaiden luo, toisessa päässä toinen portti, siellä vasta lintutorni. Pitkospuita pitkin Helge kulki kuin maailmanmies – niin kuin aika paljon koko reissussa muutenkin, sen jälkeen, kun se oli oivaltanut matkustamisen riemun –, ja siinä vaiheessa, kun me ihmiset näimme lammaslauman, Helge hyökkäsi pitkospuilta lyhyeksi kynittyyn heinikkoon myyräjahtiin.

Lampaat olivat aika kaukana mökkinsä vieressä makailemassa ja seisoskelemassa. Lähdin kävelemään niitä kohti ja kyykistyin, ja silloin lauma lähti uteliaana meitä kohti. Helge oli keskeyttänyt metsästyksensä ja katseli hurjaa joukkoa, häntä pörhöllään...

Yksi lammas tuli rapsuteltavaksi, ja yritin kertoa Helgelle, että eivät nämä ole vaarallisia, näitä on välillä lautasellakin... mutta Helge hiipi matalana karkuun. Kohta koko lammaslauma säikähti jotakin, ja Helge nousi penkille sen säikäyttäneitä katsomaan. Melkein olisi voinut kuulla raksutuksen kissan päästä, kun se mietti ja teki päätelmiään näkemästään. Pelottavia otuksia... mutta lähtivät karkuun... Helge taisi oivaltaa olevansa eläinten kuninkaan sukua, se nimittäin reissun jälkeen pääsi tutustumaan (aidan takaa tosin) uudestaan lampaisiin ja vuohiin ja villisikoihinkin eikä enää pelännyt yhtään! Katseli niitä rohkeasti, melkein nenä kiinni vuohen turvassa, kun vuohi tuli mutustamaan sille tarjottua voikukkaa.

Helge katselee turvallisen välimatkan päästä lampaita,
joita se äsken pahanpäiväisesti säikähti.

Lintutornille saakka ei sitten menty. Tämä kokemus riitti meille.

Toivo ja Kalle olivat taas Helgen seikkailun ajan nukkuneet kopassa autossa. Toivo nukkui jännitystään turvallisen Kallen kainalossa. Helgekin väsähti illalla, ehkä lampaiden laskeminen toi sikeääkin sikeämmän unen.

Muoniossa leirintäalueella päästiin myyräjahtiin oikein tosissaan. Joen rannassa varvikossa ja heinikossa kulki myyränpolkujen reitistö, ja mustat pörröiset myyrät vilahtivat vähän väliä kolosta toiseen polkua pitkin. Vähän kauempana metsikössä oli toinen myyräyhdyskunta, jonka poluille mentiin riistaa jahtaamaan. Kaikki kolme kissaa nauttivat suunnattomasti myyrästyksestä, mutta pohjoisen jyrsijät olivat pojille liian nopeita – tai sitten valjaat häiritsivät juuri sen verran, että saalista ei saatu. Helge ja Toivo katselivat innoissaan ja tuijottivat myyränkoloa, johon pallero äsken livahti, mutta kun myyrä kipitti näkyvillä, pojat vain katselivat eivätkä useimmiten tehneet elettäkään kimppuun hyökkäämiseksi. Kerran oli Toivo lähellä saada saalista, mutta haaveeksi sekin jäi. Onneksi jahdissa olo on tärkeämpää kuin riistan kiinni saaminen! Kivaa oli, ja aamumetsästyksen jälkeen oli hyvä jatkaa taas matkaa.

Reissun loppupuolella Helge pääsi vielä matkustamaan lossilla. Kalle ja Toivo eivät tienneet lossimatkasta mitään. Helgen kanssa noustiin autosta odottelemaan kyytiä, käytiin ihmettelemässä järven laineita ja haisteltiin tuulia. Lossimatkan ajan Helge katseli ulos uteliaana. Helge sai valtavasti kokemuksia matkan aikana!

Helge lossissa. Kartanlukijan sylissä se
katselee laineita ja painaa kaiken näkemänsä
tarkkaan mieleensä.

Tällaisessa reissussa kissojen luonteet tulevat hyvin näkyviin, paremmin kuin kotioloissa koskaan. Toivo on sen verran arka, että nopeasti vaihtuvat maisemat ja tiuhaan tahtiin tulevat uudet kokemukset ovat sille liikaa. Sen kanssa pitäisi lähteä reissuun ihan kahdestaan, aivan rauhassa, ja tarkkailla kaikkea eteen tulevaa riittävän kauan riittävän kaukaa. Nytkin Toivo rohkaistui loppua kohden, mutta rauhallisempi matkanteko olisi Toivon mieleen – tai jos Toivolta itseltään kysyisi, se luultavasti haluaisi olla vain kotona. Toivo on hiukan arka ja ehkä hiukan yksioikoinen kissa. Liikkeissään se on nopea, mutta pään sisällä ehkä vähän hidas. Ja niin rakas. <3

Helgestä nämä kaksi reissukirjoitusta ovat jo kertoneet kaiken. Heikki on älykäs, oppivainen, utelias, innokas, rohkea ja aina valmis kokemaan kaikkea uutta ja mielenkiintoista. Kävi niin kuin aavistelin: kun tultiin kotiin, Helge nukkui yhden päivän, ja sen jälkeen alkoi kuulua pientä vikinää: tylsäääääääää.....!

Meillä on kissa, joka haluaa samanlaisina toistuvia rutiineita ja tuttuja paikkoja, ihmisiä ja asioita. Meillä on kissa, jolle samanlaisina toistuvat rutiinit ovat tuskastuttavan tylsiä. Meillä on vanhuskissa, joka on sopeutunut kaikkeen mutta tarvitsee paljon unta ja rauhaa. Meillä on... no, sitä ei vielä tiedä. ;)