Oi aurinko!

Aurinko lämmittää niin, että tänään oli aurinkoisissa paikoissa seitsemisen astetta lämmintä. Kissat viihtyivät ulkona monta kertaa ja pitkiä aikoja. Häkissäkin olivat muistelemassa sitä, mikä tulee vääjäämättä pian eteen: talvinen vapaus loppuu, kun hanki lähtee kissoja paimentamasta. Vielä voi toivottavasti jonkin aikaa käydä kaikkien kanssa ulkona yhtä aikaa ja antaa poikien juosta vapaina.

Sulo on keksinyt, että ulkonakin voi käydä pissalla. Lumi on oikein kelpo hiekan korvike. Jos hätä yllättää kesken ulkoilun, ei sisään tarvitse pyytää, kun voi kyykistyä hangelle. Kätevää.

Kissoilla näyttäisi olevan kevättä rinnassa. Toivo on viime päivinä ollut aivan mahdoton, sen on pitänyt päästä ulos uudelleen ja uudelleen, ja sittenkin, kun ulos ei enää mennä ja Toivo sen tietää (on pimeää), haluaa Toivo leikkiä sisällä. Sillä on viehättävä tapa tulla hellästi puraisemaan kantapäästä, kun se haluaa tekemistä. Puraisun jälkeen se kiljahtaa suloisella äänellään. Toivo ei ole mikään äänekäs kissa eikä ole jatkuvasti kiljumassa, mutta silloin, kun on asiaa, se on sanottava.

Sulo riehaantui tänään ja olisi halunnut kiivetä jokaiseen mahdolliseen puuhun. Harva puu oli niin lähellä lumeen tehtyjä polkuja, että niihin saattoi suoraan juoksusta hypätä ja jonkin matkaa kiivetä. Junaradanpohjan polun alun puut ovat onnettoman pieniä, mutta niitä piti päästä kiipeämään, kun ei parempiakaan ollut saatavilla.

Tänään oleskeltiin pitkiä aikoja ihan vaan terassilla. Aurinko paistoi kirkkaasti ja lämmitti, suojaisessa tuulettomassa paikassa oli mukavaa. Valo oli kaunis. Sulosta on tullut oikein komea, hyvin kuvauksellinen kaunis poika.

Helgekin on kaunis, jos katsoja on sitä mieltä. Se on äärimmäisen rakas ja tärkeä, pikkuinen Kulta Kultainen, mutta minusta se on aina – varsinkin kuvissa – jokseenkin hoopon näköinen. Se ei näytä yhtään niin fiksulta kuin se oikeasti on. Se on Helge, Hassu-Hessu, Härhätin.

Ja joskus Sulo ei näytä yhtään Sulolta. Tässä se on aika toivomainen. Sen silmät ovat hyvin kauniin keltaiset, kuin jalokivet.

Hanki kantaa jo

Hanki kantaa jo. Ainakin Sulon, ja Sulo on sen huomannut. Nyt pitää olla tarkkana ja voi olla, ettei vähään aikaan voida käydä kaikkien kissojen kanssa ulkona yhtä aikaa. Pari päivää pojat joutuivat olemaan melkein vain sisällä (pieniä piipahduksia häkkiin sentään tehtiin), kun katolla polun yläpuolella oli uhkaavan näköinen metrin paksuinen lumimassa, joka saattoi minä hetkenä hyvänsä valua sieltä pois. Jos kissa olisi sen alle jäänyt, olisi käynyt pahasti. Niinpä ei menty ulos, ja pojat olivat aivan kuumia kekäleitä sisällä, kun ovi ei vain auennut, vaikka kissa kuinka toivoi! Onneksi lumi tuli alas, ja nyt voidaan taas kulkea.

Tänään on ollut hyvin aikaa ja kiva ilma käydä ulkona. Sulo käy joka kerta myös häkissä ja katselee sieltä käsin lintuja välillä pitkät tovit.

Helge näyttää välillä hyvin totiselta...

...ihan niin kuin veljensäkin.

Sulo ei käynyt Kallen haudalla pappaa muistellakseen. Sillä oli jotain ihan muuta mielessä.

Oravaa Sulo katseli. Yksi oravaystävämme asustaa saman katon alla ja nousee sängystä ensimmäisenä. Monena aamuna ylösnousujärjestys on ollut se, että ensin nousee orava, sen jälkeen sen rapinaa kuunteleva Toivo, sitten Sulo ja viimeisenä Helge.

Orava lähti talolle päin ja Sulo perässä, puuhun asti. Onneksi orava on niin nopea ja Sulo jää toiseksi vaikka onkin sähäkkä ja notkea nuori. Sulo on monta kertaa ajanut oravan puuhun ja jäänyt tähän kohtaan pitkäksi aikaa. Siinä sitä nuorukainen saa voimaa lihaksiinsa, kun kannattelee itseään puunrungolla. Oravajumppaa!

Toivo katseli välillä lintuja ihan vaan terassilta käsin.

Kuitenkin pitää käydä kulkemassa polut läpi ja haistelemassa rusakon jälkiä ja jätöksiä.

Eiliseltä jäi polulle hurmaava Toivon juoksutassunjälki, jossa näkyvät kynsienkin painallukset. Eilen oli vielä suojasää, ja lumeen jäi paljon kauniita, kauniita kissantassunjälkiä.

Helge viihtyy kaikkein parhaiten terassilla lampaantaljavällyissä mutta onneksi välillä sekin lähtee kävelemään, ja usein silloin, kun se lähtee, se johtaa joukkoa ja ottaa ensimmäiset kunnon spurtit. Tänään se kulki hissukseen, niin kuin Toivokin, ottamatta kovinkaan paljon juoksuaskeleita. Ehkä pakkasen kovettama polku tuntuu vähän kovalta ja terävältä, eikä siinä tee mieli juoksennella.

Häkin suunnasta tulee Helge, hiukan totisen näköisenä taas kerran.

Kerran Helge innostui ja sai innostettua muutkin vähän juoksemaan. Lunta on niin paljon, että mutkan takaa kissoja on mahdotonta kuvata. Helge kulkee häntä pystyssä, Sulo on säntäämässä vauhtiin Helgen edeltä. Vaikka Helge on lyhytjalkainen patukka, sekin on näyttänyt olevansa nopeampi kuin Sulo, kun juoksukilpailu alkaa. Toivoa ei voi kukaan koskaan voittaa, mutta Helge tulee hyvänä kakkosena.

Lumpolulla on pieniä syvennyksiä, joiden kohdalla kissa voi ohittaa ihmisen tai toisen kissan. Syvennyksissä voi myös vaania ja piilosta hyökätä toisen kimppuun. Tosin nyt vain yksi osa polkua on lapionlevyinen, jossa syvennykset ovat tarpeen. Suurimman osan pihalla kulkevista poluista olen leventänyt kolan levyisiksi, ja niillä mahtuu ohittamaan missä tahansa. Polkuja on arviolta 150–200 metrin verran, ja niiden auki pitämisessä on ollut aika homma! Ja lunta on luvattu aina vaan lisää. Olenkin hankkinut 20 vuotta vanhan lumilapion lisäksi ihan uuden lapion, jonka heiluttaminen on suunnaton ilo! En tajunnutkaan, miten helppoa on lumenluonti, kun lumi ei tartu lapioon kiinni. Kissojen takia tekisin lumitöitä mielelläni vaikka pari tuntia joka päivä.

Lunta tuli muutama päivä sitten niin paljon, että pihaan tehtyjen polkujen avaamisessa oli täysi työ. Olenkin pitänyt ne avoimina ja jättänyt junaradanpohjan polun lapioimisen myöhempään aikaan. Polku loppuu nyt pienen puron jälkeen, johon on lapioitu levennys, mutta Sulo päätti kokeilla lähteä lapioimatonta polkua eteenpäin... ja lumi kantoi! Onneksi Sulo ei lähtenyt polun syvennyksestä pois vaan kulki pienen matkan ja kääntyi takaisin, kun kutsuin sitä.

Sulosta on tullut niin komee! Se on kaunis kissanuorukainen.

Toivonkaan kauneutta ei voi koskaan liikaa korostaa. Sitä katsellessa aina sydän väräjää. Kuvissa Topi näyttää usein vähän huolestuneelta ja totiselta. Nyt sillä oli siihen syytäkin, kun piti ylittää jäätynyt puro, ja jäisellä polulla kulkeminen vaatii keskittymistä.

Pakkasessa ulkona

Helge ja Toivo ovat fiksuja kissoja. Kun ulkona on pakkasta 27 astetta, niin hangelle ei kukaan halua mennä loikkimaan. Ulkona on silti kiva käydä lintuja kyttäämässä, ja Helge ja Toivo tietävät, miten se onnistuu palelematta. Pitää komentaa kopanvarustaja töihin. Koppaan laitetaan villafiltti ja lampaantalja, siihen päälle kissa, kissan päälle taitetaan filtinpuolikas, sen päälle lampaantalja karva alaspäin ja toinen talja karva ylöspäin. Kolmen lampaantaljan sisässä ei tule kylmä, kun pojat makaavat vierekkäin toisiaan lämmittäen. Nenän edessä kymmenen sentin päässä käyvät tintit hakemassa pähkinää.

Sulo ei suostu peiteltäväksi vällyihin. Harvoin se edes istuu lampaantaljan päällä. Se lähtisi mielellään kulkemaan ja lenkille mutta huomaa äkkiä, että on liian kylmä, ja tulee takaisin sisälle. Vaikka Sulo sietää pakkasta enemmän kuin Helge ja Toivo, niin oikein kylmällä ilmalla meillä ulkoilevat vain burmapojat. Hyvin varustautuneena, kuten kuvasta näkyy. Korvatkin ovat lämpimässä, ja kädellä voi tuntea, että lämpö ei ole karannut ja pojilla on hyvä olla. Viime talvena tämä opittiin.

Muuten on pakkaspäivinä vähän tylsää, kun ei pääse ulkona kulkemaan. Nyt on luvassa pian lauhtuvaa, ja odotan riemukkaita spurtteja, kun päästään lumipolulle juoksentelemaan. Jänis käy joka yö syömässä kissanhäkin viereen sitä varten laitettua heinää. Kun seuraavan kerran sää sallii meidän kulkea jäniksen ruokintapaikalle, on uusia hajuja tullut haisteltavaksi. Sitä odotellessa ulkoillaan näin vällyissä ja leikitään sisällä.

Sirkka

Tammikuun alussa tuli tv:stä Prisma Studio, jossa (suomalaiset) ihmiset kokkasivat itselleen hyönteisruokaa. Torakoita, sirkkoja ja matoja keitettiin ja friteerattiin ja nautittiin vaihtelevalla ruokahalulla. Toimittajan mielestä sirkkojen jalat kutittelivat suussa ikävästi, mutta maku ei ollut hassumpi. Jutussa sanottiin, että hyönteisten syötävän osan B-vitamiini-, kalsium- ja proteiinipitoisuus on paljon suurempi kuin lihassa, jota nykyisin pidämme ruokana.

Kissallehan hyönteiset ovat aivan luonnollisia välipaloja.

Päätin heti ohjelman nähtyäni jonain päivänä kokeilla tuoda hyönteisiä kissojen iloksi. Torakkaa en varmasti päästä sisälle vapaana juoksentelemaan, mutta sirkan voisin hankkia loikkimaan pedon suuhun. Muutama päivä sitten kävin hakemassa eläinkaupasta yhden sirkan, joka maksoi 50 senttiä. Samalla ostin neljä pientä kaunista hiirtä Sulolle syötäväksi. Helge ja Toivo eivät vieläkään oikein pidä hiirtä ruokana. Entä hyönteinen? Syökö sirkan joku?

Ainakin se kiinnosti, varsinkin Suloa, niin kuin etukäteen arvasinkin.

Toivokin sitä katseli, mutta Sulo oli sen ominut ja sitä eniten metsästi.

Helgekin tassutti sirkkaa muutaman kerran aina silloin, kun Sulo oli sen hetkeksi unohtanut. Helge ei mene viemään Sulon saalista vaan katselee vierestä.

Pian sirkka lakkasi liikkumasta, ja kaikki pojat kävivät sitä vuoron perään maistelemassa. Se kiinnosti muttei tainnut olla mikään erityisherkku. Näitä sirkkoja myydään eläinkaupoissa matelijoiden ruoaksi, joten ne ovat turvallista syötävää.

Kun sirkka ei enää kiinnostanut, nostin sen lautaselle muun ruoan päälle, ja sieltä se myöhemmin katosi. Kelpasi se siis kuitenkin syötäväksi, ellei sitten ollut valekuollut ja kulkenut johonkin seinänrakoseen...

Olin ehkä hiukan pettynyt, kun sirkka ei ollut tämän suurempi menestys. Mutta oli siitä kumminkin kymmenen minuutin ilo, vaihtelua pakkaspäiviin, kun ei ulkoillakaan oikein voi. Sirkka oli pieni iloinen poikkeus arkeen. Täytynee kokeilla myöhemmin muita hyönteisiä, joskaan niitä torakoita en vapaaehtoisesti kotiini kanna ainakaan elävänä. Ehkä kuivatut jauhomadot olisivat hyvä vaihtoehto epäterveelliselle kuivamuonalle, nappuloille. Niistä jäisi tosin pois metsästyksen ilo.