Pienet lenkit ihan tässä pihapiirissä ja vähän junaradanpohjan polulla ja sen jälkeisellä pellollakin. Sulo kävi vain pihassa valjastelemassa ja löysi hiiren pesän, joka oli paljastunut, kun puita siirrettiin ulkoa sisälle puuvajaan.
Sulo ei pahemmin halunnut kävellä kasteisella, kylmällä nurmikolla. Se mieluummin istuskeli korkealla ja katseli ympärilleen.
Helge pääsi junaradanpohjan polulle ja sen jälkeen pellolle. Nykyään on mahdotonta pitää jopa Helgeä ja Toivoa vapaana polulla. Kasvillisuus on rehevää, ja pojilla hirmu paljon virtaa ja aivan liikaa itseluottamusta. Polulta sännätään ryteikköön, jossa kissa katoaa näkyvistä ihan saman tien nyt vielä, kun on lehdet puissa. Helgen kanssa otin valjaat mukaan mutta päästin sen alkumatkasta ensin vapaana kulkemaan, ja niinpä se lähtikin hurjaa vauhtia polulta ulos. Sain se pian kiinni, ja polun päähän sen piti sitten kävellä valjaissa. Pellolla Hegu pääsi taas vapaaksi ja otti ihan hyvät pienet spurtit ja pyrähdykset. Valjaissa se käveli hienosti takaisin pihaan.
Kaukaa tien toiselta puolelta kuului koiran haukuntaa.
Veikko kävi vain pihassa. Se suunnisti kasvihuoneeseen, jonka päälle putoili rapisten syksyisiä koivunlehtiä. Ihmeellistä kerta kaikkiaan. Veikko elääkin paljon ihmeellisemmässä maailmassa kuin kukaan muu.
…ja sitten mentiin. Ihan nuorena poikana Veikkokin juoksi jopa pellolla vapaana, mutta se ei ehkä enää koskaan onnistu. Veikko on aivan päätön tyyppi. Se ensin istuskelee ihan rauhassa ja haistelee jotakin ja aivan yhtäkkiä säntää mielettömään vauhtiin johonkin suuntaan. Veikko on siitä kiva poika, että sen kanssa ulkoillessa on aina hauskaa. On kiva katsella, miten Veikko ihmettelee yhtä ja toista, ja Veikon leijailua maan yläpuolella on niin hauska seurata, että naama ei kerta kaikkiaan pysy peruslukemilla. Veikko on kaikkein iloisin veikko, voi Veikkonen!
Topi, Topi, Topi… mihin rakkaan Toivon kanssa vielä joutuu? Topinkin oli tyydyttävä kulkemaan valjaissa junaradanpohjan alkupää, ja aivan viimeisen suoran se sai juosta vapaana. (Ei kuvia vauhdeista.) Polun päästä kannoin Toivon pellolle ja sitä vielä vähän matkaa eteenpäin. Toivo lähti järjetöntä vauhtia ihan väärään suuntaan ja loikkasi suoraan ojaan, ojasta suoraan pusikkoon. Eihän tästä tule mitään! Miten Toivosta on tullut tällainen? Ei tällä lailla voi ulkoilla. Niin murheellista kuin se onkin, on Toivon kuljettava valjaissa siihen saakka, kunnes tulee lunta (jos tulee) ja saadaan kunnolliset polut aikaiseksi. Voi kurjuus!
No pihaan päästyä Toivon ilme oli kuitenkin jo ihan toinen. Se oli aivan tyytyväinen.
Puupinon päällä Toivo viihtyi pitkän tovin. Siihen paistoi aurinko, ja siinä oli kissan mukava loikoilla. Näyttää vähän epämukavalta, mutta Topi nautti, kehräsi ja nautti. Ei tällainen ulkoilu ole sittenkään hullumpaa. Pitääkö aina juosta päättömästi hurjia spurtteja? Ei nähtävästi ole pakko, edes Toivon.
Aurinkoista syksyä!
