Suomen luonnon päivän viettoa

Suomen luonnon päivää vietettiin pienillä retkillä luontoon Sulon ja Veikon kanssa. Tosin Veikon kanssa käytiin paikassa, joka ei ole enää ihan kauneinta luontoa, kun siellä ennen kasvanut metsä on melkein kokonaan raiskattu. Kivaa kuitenkin oli!

Sulon kanssa kuljettiin metsäautotietä ja polkua pitkin, ja Sulo jolkotteli eteenpäin enimmäkseen häntä pystyssä.

Välillä se otti kivoja pieniä spurtteja. Jihuu!

Pysähdys. Mitä tuolla oikein on?

Iso lätäkkö keskellä tietä. Onhan sellainen äkkipysähdyksen ja ihmettelyn arvoinen juttu, totta kai.

Yhden ihmetyksen jälkeen tuli heti toinen. Kuului junan ääni. Onneksi ollaan sen verran kaukana radasta, ettei junaa tarvitse kuitenkaan pelätä.

Ja taas mennään, jippii!

Veikko kävi vähän eri paikassa tänään. Tarkoitus oli kyllä käydä samassa paikassa kuin Sulonkin kanssa, mutta siellä nähtiin tien päässä ilmeisesti sienestäjien auto. Kotona Veikko on ensimmäisenä ottamassa vieraat ihmiset vastaan, mutta oman reviirin ulkopuolella vieraassa paikassa se vähän pelkää kaikenlaisia kulkijoita. Niinpä sen kanssa on valittava mieluiten sellainen paikka, jossa todennäköisyys törmätä muihin on mahdollisimman pieni. 

Käytiin sitten Veikon kanssa paikassa, missä vielä muutama vuosi sitten tehtiin aivan mahtava pitkä lenkki pitkin metsäautotietä ja tunnelmallisessa metsässä kulkevia polkuja. Sitten metsä hakattiin pois ja jäljelle jäi vain ruma raiskio ja syvät, vedellä täyttyvät metsäkoneen urat. Metsäautotien päästä kulkee kahteen eri suuntaan vielä lyhyet matkat polkua, joiden molemmin puolin on vähän metsää jäljellä. Sielläkin on toiselta puolelta harvennettu ja maahan jätetty ohuita rankoja. Ympäristö ei ole kaunein mahdollinen, mutta täällä lienee rauhallista. (Niin kuin olikin, ketään ei nähty.)

Veikko ei ihaillut tai kauhistellut maisemia. Se juoksi alkumatkan niin hurjaa vauhtia, ettei sen kuvaaminen onnistunut sitten mitenkään! Veikko on kaikkien aikojen hauskin kissa, tosi hauska veikko! Vauhdikkaiden juoksupyrähdysten välissä se malttoi hetken ravailla eteenpäin, ja jalat tuskin koskettivat maata. Veikko ei kävellyt eikä juossut, se leijaili kevyesti maanpinnan yläpuolella. Jos kuvaaminen ei Veikon vauhdin takia onnistunut, niin olisi se ollut vaikeaa siksikin, ettei kuvaamisesta olisi naurun takia tullut mitään. Onneksi on Veikko! 

Enimmät energiat purettuaan Veikko vähän rauhoittui ja nousi kivelle. 

Ja söi heinää.

Metsäkoneen uran reunalla.

Tässä kohtaa ihan lähellä lenteli iso helikopteri. Onneksi Veikko ei nähnyt sitä. Veikon tuntien se olisi ilman järjen häivää säntäillyt korennon perässä, ja juuri tässä kohtaa oli syvissä urissa paljon vettä. Sudenkorennon perään tehty loikka olisi luultavasti päättynyt suoraan syvään, likaiseen lätäkköön.

Matka jatkui toiseen suuntaan. Polun vierellä on harvennettua metsää. Pikkuinen kissa alkoi jo vähän väsähtää, ja lopulta se malttoi jopa kävellä.

Tällaista eilen. Tänään olisi tarkoitus käydä kyljysten eli veljesten eli Helgen ja Toivon kanssa valjastelemassa. Jää nähtäväksi, onnistuuko sellaiselta lenkiltä yksikään kuva.

Paras olympialaji (yksi kuva)

Nuorempana Sulo katsoi muutakin urheilua, kuten jalkapalloa ja hiihtoa. Olympialajeista kaikkein kiinnostavin on tietenkin ratsastus. Ainakin Sulon mielestä.

Kännykkäkuva.

Veikko – ei mikään heikkopeikko!

Olipa kiva päivä häkissä. Veikko metsästi myyrän ja tehokkaasti metsästikin! Myyrä ei päässyt karkuun vaan oli Veikon kynsissä hetkessä hengetön. Sittenpä sillä kelpasi leikkiä tovi.

Kenelläkään ei ole mitään asiaa viedä Veikon myyrää, ennen kuin Veikko saaliiseensa kyllästyy. Sulo on puolta suurempi kuin Veikko, mutta sekin tietää, ettei Veikko ole mikään heikkopeikko! Veikon saalista ei kukaan varasta.

Sulolle Veikko ei myyrää luovuttanut (vielä), mutta Toivo sai myyrävainaan hetkeksi itselleen.

En taida tietää mitään vaikeampaa kuvattavaa kuin aidolla saaliilla häkissä leikkivä kissa. Ehkä noin 95 prosenttia kuvista on täysin epäonnistuneita, eikä yksikään ole täydellinen. Mutta kyllä niistä vähän huonommistakin riemu välittyy, eikö?

Topi leikki hetken, ja taas oli Venkulaisen vuoro.

 

Suureksi yllätyksekseni myös Helge kiinnostui myyrästä edes vähän, ei sentään ihan riehakkaaseen leikkiin saakka. Veikko alkoi jo olla sitä mieltä, että myyrä on nyt nähty.

Lopulta tällekin myyrälle kävi niin kuin kaikille kenen tahansa burmapojan saaliille ennen pitkää. Veikkokin katseli jo ihan tyynesti vierestä, kun Sulo kävi hakemassa pienen välipalan itselleen. Pikkuinen Venku-Benku oli jo leikkinyt ihan riittämiin.

Äkkiäpä myyrä kuitenkin kokonaan unohtui, kun häkin verkon taakse tuli orava.

Kelpo kissanpäivä! Varsinkin tällaisina päivinä mietin, miten tärkeää on, että kissa saa olla Kissa. Vaikka kissan mahdollisimman terveellinen ja luonnonmukainen ruokinta on myös lähellä sydäntäni, niin kirkkaasti siitäkin voiton vie se, että kissalla on mielekästä tekemistä ja kunnon virikkeet. Mielekäs – ja turvallinen – elämä on terveellinen elämä. :)