Lumileopardi Sulo

Sulo on ihan mahtava talvikissa! Sen kanssa on ollut ilo ulkoilla, kun on ollut pehmeää, pöllyävää pakkaslunta. Umpihangessakin Sulo loikkii, vaikka ei onneksi pitkiä aikoja, joten voin olla turvallisin mielin. Ei tarvitse pelätä, että Sulo lähtisi pihasta karkuun. Se loikkaa umpihankeen aina syystä, joka yleensä on lintu, ja palaa polulle takaisin.

Jihuu!

Nyt on ollut tosi harvinainen marraskuu, mutta säätiedotusten mukaan tämä riemu loppuu hyvin pian. Tulee lämpöasteita ja jopa vesisadetta. Mikään ei voisi olla kurjempaa! Täytyy silti olla iloinen, että saatiin pieni, hetken kestänyt talvi tähän kohtaan kuitenkin. :)

Talvi tuli

Ihmeen aikaisin tuli ensilumi tänä vuonna! Siitä me on iloittu ihan täysillä. Lunta ei ole paljon, mutta tarpeeksi, että se paimentaa kissoja. On käyty ulkona pihassa ihan vapaina ilman valjaita. Jihuu! Sulokin on saanut vapauden!

Helge ja Toivo pääsivät yhtenä aurinkoisena päivänä ulos yhtä aikaa. Askel on pitkä, kun maa on kylmä eikä lumeen ole vielä totuttu.

Velipojan kanssa on kiva ottaa pikku spurtti.

Kun seuraavalla kerralla käytiin ulkona kameran kanssa, satoi taas vähän lunta. Häntä pystyssä kulkee Sulo, iloisena tyytyväisenä.

Veikko ei juuri ole osoittanut ulos haluamisen merkkejä, mutta nostin kuitenkin Veikon terassinoven ulkopuolelle ja annoin sen itse päättää, mihin se haluaa mennä vai haluaako ollenkaan. Veikko lähti hiukan varovaisesti etenemään. Se kävi varaston alla myyränjälkiä haistelemassa ja palasi sitten takaisin. Kivaa!

Hirmu varovaisesti kieli keskellä suuta pitää kulkea, kun lumi tuntuu vähän kurjan kylmältä tassun alla. Pitää astua sellaisiin kohtiin, joissa on mahdollisimman vähän lunta.

Sisälle tullaan vauhdilla. Tästä lähtee!

Lumisadepäivänä Helge lähti kulkemaan vanhalle junaradanpohjalle vievää polkua. Junaradanpohjalla kulkeva polkuhan on tuhottu, kun sinne kaivettiin sähkökaapeli. Kuitenkin nyt lumen tultua kävin vähän lapioimassa, ja kyllä sinne jonkinlaista pientä väylää saa aikaan, vaikka polku ei ole entisensä. Helgelle oli tärkeintä tutkia viestejä ja myös vastailla niihin.

Heinääkin on vielä syötäväksi. Helgen turkki on hyvä eriste, kun lumi jää siihen eikä sula. Helgelle ei tullutkaan kylmä ollenkaan. Pakkasta oli kuutisen astetta.

Vanhan polun päähän asti ei Helgekään silti kulkenut. Tässä mennään jo takaisin kotipihaa kohti.

Tuolla jossain näkyy maailman vaarallisin olento, ja sitä Helge katseli pitkään, kunnes lähti matalana kyyryssä jatkamaan pihaan. Ihminen oli kaukana, tiellä asti, mutta parempi olisi saada kävellä rauhassa omilla poluilla näkemättä yhtään ihmistä missään.

Tällä kertaa oli Toivo viimeinen, joka pääsi ulos. Topi tosin oli sitä mieltä, että nyt on ihan liian kylmää ja kurjaa ja ikävää, ei huvita, en halua. Noh, ei ollut pakko olla kauaa. Pääasia, että vähän haukattiin happea Toivonkin kanssa.

Ainakin vähän aikaa lienee vielä lumi maassa. Kunpa pysyisi kevääseen asti. Lisääkin saa tulla!

Uudestaan!

On käyty taas metsässä, kun on ollut hienoja syyspäiviä ja onneksi myös joitakin vapaita hetkiä, kokonaisia tai puolikkaita päiviä. Vapaajuoksulenkit olivat niin kivoja, että vastaaville piti päästä uudestaan. Ensin Helgen kanssa.

Helge ei nyt kyllä jostain syystä suostunut kävelemään koko silmukkalenkkiä vaan jäi tähän pitkäksi aikaa ja halusi sitten kääntyä takaisin. Noh, kissa saa päättää, millaisen lenkin kissa tekee. Tottahan sitä vähän houkutellaan, mutta jos ei se suostu, se ei suostu. Ei tämäkään lenkki ihan lyhyt ollut, vaikka tässä sen kääntöpiste olikin.

Virtaa kyllä riitti puissa kiipeilyyn. Takaisin kääntymisen syy ei siis ollut väsähtäminen.

Heti seuraavana päivänä oli ilo lähteä metsään Toivon kanssa. Tästä se alkaa.

Toivon mielestä parhaita olivat ne hetket, kun sai kulkea edellä. Tuttu polku jo, kyllä Topi tietää, minne mennään.

Puihinkiipeilyä piti Toivonkin harrastaa tämän tästä.

Kuljettiin polun päähän metsäautotielle saakka. Tarkoitus oli ylittää tie ja jatkaa metsään toista polkua, mutta Topi päätti lähteä tietä eteenpäin. Eipä haittaa, on täälläkin vähän matkan päässä polku, jonne sitten käännytään. Lenkki vähän pitenee, mutta Toivo kyllä jaksaa, uskoin. Ja jaksoihan se, vaikka tulikin nälkä.

Metsässä on aina vähän hämärää ja varsinkin puolipilvisenä syksyn päivänä, kun aurinko ei nouse kovin korkealle. Yritä siinä sitten ottaa kuva kissan juoksupyrähdyksestä. Heh.

Tälle pikku kummulle olikin nyt hyvä nousta, kun asukkaita ei pinnassa näy.

Olin ottanut reppuun lampaantaljan mukaan siltä varalta, että hetki hengähdettäisiin juuri tässä kohtaa, erään kallion laella. Mutta ei Toivolla ollut aikaa, sen piti päästä jatkamaan matkaa. Eväät olisi pitänyt ottaa mukaan, sen totesin tämän kohdan jälkeen. Oltiin kuljettu jo aika matka, eikä paluumatka ollut paljon lyhyempi.

Tässä kohtaa nousi suoraan ylös melkoisen jyrkkä kallio. Jo tullessa Toivo tänne katseli sillä silmällä, että tuonne pitää päästä. Mitä sieltä näkyy? Haluan sinne!

Sinnehän Toivo meni. Ei ihan tästä pystysuoraa kalliota mutta vain aavistuksen loivempaa sammaleista mäkeä ylös. Onneksi jyrkän kohdan lähellä oli vielä vähän loivempi nousu, josta pääsin Toivon perään. Ylhäällä oli puu, johon oli ihan kerta kaikkiaan pakko päästä kiipeämään. Puu!

Varsinainen puu.

Tässä kohtaa alkoi käydä selväksi, että oli nälkä. Suorastaan sananmukaisesti kiljuva nälkä. Lenkki oli ollut pitkä, pidempi kuin koskaan ennen, ja se vei energiaa. Ruohon haukkaaminen ei lihansyöjää paljoa auta kyllä siinä.

Vielä viimeinen puuhun kiipeäminen, kohta ollaan jo autolla.

Kyllä kissan kanssa vaan on kivaa. :)