Uudestaan!

On käyty taas metsässä, kun on ollut hienoja syyspäiviä ja onneksi myös joitakin vapaita hetkiä, kokonaisia tai puolikkaita päiviä. Vapaajuoksulenkit olivat niin kivoja, että vastaaville piti päästä uudestaan. Ensin Helgen kanssa.

Helge ei nyt kyllä jostain syystä suostunut kävelemään koko silmukkalenkkiä vaan jäi tähän pitkäksi aikaa ja halusi sitten kääntyä takaisin. Noh, kissa saa päättää, millaisen lenkin kissa tekee. Tottahan sitä vähän houkutellaan, mutta jos ei se suostu, se ei suostu. Ei tämäkään lenkki ihan lyhyt ollut, vaikka tässä sen kääntöpiste olikin.

Virtaa kyllä riitti puissa kiipeilyyn. Takaisin kääntymisen syy ei siis ollut väsähtäminen.

Heti seuraavana päivänä oli ilo lähteä metsään Toivon kanssa. Tästä se alkaa.

Toivon mielestä parhaita olivat ne hetket, kun sai kulkea edellä. Tuttu polku jo, kyllä Topi tietää, minne mennään.

Puihinkiipeilyä piti Toivonkin harrastaa tämän tästä.

Kuljettiin polun päähän metsäautotielle saakka. Tarkoitus oli ylittää tie ja jatkaa metsään toista polkua, mutta Topi päätti lähteä tietä eteenpäin. Eipä haittaa, on täälläkin vähän matkan päässä polku, jonne sitten käännytään. Lenkki vähän pitenee, mutta Toivo kyllä jaksaa, uskoin. Ja jaksoihan se, vaikka tulikin nälkä.

Metsässä on aina vähän hämärää ja varsinkin puolipilvisenä syksyn päivänä, kun aurinko ei nouse kovin korkealle. Yritä siinä sitten ottaa kuva kissan juoksupyrähdyksestä. Heh.

Tälle pikku kummulle olikin nyt hyvä nousta, kun asukkaita ei pinnassa näy.

Olin ottanut reppuun lampaantaljan mukaan siltä varalta, että hetki hengähdettäisiin juuri tässä kohtaa, erään kallion laella. Mutta ei Toivolla ollut aikaa, sen piti päästä jatkamaan matkaa. Eväät olisi pitänyt ottaa mukaan, sen totesin tämän kohdan jälkeen. Oltiin kuljettu jo aika matka, eikä paluumatka ollut paljon lyhyempi.

Tässä kohtaa nousi suoraan ylös melkoisen jyrkkä kallio. Jo tullessa Toivo tänne katseli sillä silmällä, että tuonne pitää päästä. Mitä sieltä näkyy? Haluan sinne!

Sinnehän Toivo meni. Ei ihan tästä pystysuoraa kalliota mutta vain aavistuksen loivempaa sammaleista mäkeä ylös. Onneksi jyrkän kohdan lähellä oli vielä vähän loivempi nousu, josta pääsin Toivon perään. Ylhäällä oli puu, johon oli ihan kerta kaikkiaan pakko päästä kiipeämään. Puu!

Varsinainen puu.

Tässä kohtaa alkoi käydä selväksi, että oli nälkä. Suorastaan sananmukaisesti kiljuva nälkä. Lenkki oli ollut pitkä, pidempi kuin koskaan ennen, ja se vei energiaa. Ruohon haukkaaminen ei lihansyöjää paljoa auta kyllä siinä.

Vielä viimeinen puuhun kiipeäminen, kohta ollaan jo autolla.

Kyllä kissan kanssa vaan on kivaa. :)

Metsässä loikiskelua, osa 2: Toivo

Viimeksi käytiin Helgen kanssa metsässä niin, että se sai juosta vapaana ilman valjaita. Kyllä kissa polun tuntee, ja vaikka vähän käväisisikin polun ulkopuolella, tulee se takaisin reitille. Mitenköhän Toivo? Topin kanssa päätettiin ensin lähteä merenrannalle paikkaan, jossa Helge on muutaman kerran ollut vapaana ennen metsäreissua. Rannalla on pieni niemeke, jossa karkaamisen mahdollisuus on vähäisempi, kun melkein joka puolella on vettä. Siellä testattaisiin Toivon käyttäytyminen vieraammassa paikassa ilman valjaita. Sinne siis!

Mikä ihmeen paikka tämä on...

Toivo on hiukan epäileväinen.

Niemessä on mänty, johon Helge on innoissaan juossut ja johon kiivenneestä kissasta voi parhaimmillaan saada hyviä kuvia. Toivoa ei kiinnostanut mäntyyn kiipeäminen, mutta nostin sen sinne senkin takia, että sieltä näkee kauemmas. Tällaisessa paikassa ollaan, katso, Topi!

Toivo näki rantakalliot ja niiden takana meren.

...ja oli sitä mieltä, että tämä ei ole kiva paikka, ei sitten yhtään!

Hyvin epäluuloisena ja epävarmana kulki Toivo kallioilla.

Tuolla velloo meri, sinne en ainakaan mene.

Merenrantaan mentiin suurin odotuksin ja ajateltiin, että Toivohan siellä riemastuu ja loikkii ja juoksee tuulen lailla riemuissaan vapaudesta, jota se ei ole pitkään aikaan saanut kokea, kun ei junaradanpohjan polulle ole päästy. On ulkoiltu vain häkissä tai valjaissa. Nyt olisi ollut tilaisuus juosta vapaana kallioilla, mutta ei. Toivo ei viihtynyt. Lähdettiin aika pian pois, eikä Toivoa kiusata toista kertaa tänne tulemalla.

Sitten mentiin tuttuun metsään.

Ilme on jo ihan toinen, häntä pystyssä, silmät kirkkaat ja askel kevyt. Toivo käveli ja vähän välillä juoksenteli, se eteni hyvää vauhtia.

Tosikko-Topi osaa näyttää hyvin huolestuneelta ja tympääntyneeltä silloinkin, kun sillä on kivaa.

Kaatuneen kuusen runkoa pitkin pitää tietysti vähän kiivetä.

Toivollakin on asiaa. Ei kai mennä liian lujaa? Tuskinpa, Toivo kyllä jaksaa kulkea.

Nyt tullaan paikkaan, jossa silmukkalenkki yhtyy polkuun, jota jo kuljettiin. Pitääkö jo lähteä takaisinpäin?

Kyllä tällä kertaa, nyt käydään vain se sama lenkki, joka Helgenkin kanssa kuljettiin. Ei se ihan lyhyt ole, mutta Toivo olisi kyllä jaksanut kävellä tuplasti sen matkan. Ensi kerralla mennäänkin sitten pidemmälle.

Tultiin kohtaan, jossa on kuvattu Kallea lukuun ottamatta kaikki burmankissat. Rasmuksesta on tässä paikassa otettu tunnelmallinen metsäkuva, ja Helgekin viimeksi pysähtyi ihan kivaan asentoon tähän kohtaan. Entäpä Toivo? Topilla lienee mielipide poseerauksista. Metsässä kävellään, juostaan, haistellaan, ihmetellään, liikutaan! Ei pysähdytä typerien kameroiden takia.

Vielä loppumatkasta piti nousta vääntyneelle katajan rungolle.

Kun lähestyttiin autoa, lähti kalliolta meitä karkuun neljän, ehkä viiden valkohäntäkauriin lauma. En ehtinyt juuri muuta tehdä kuin nostaa Toivon olkapäälle näkemään otukset ja olemaan lähtemättä karkuun. No eihän Toivo karkuun olisi lähtenyt eikä se tainnut edes kunnolla tajuta, mikä tuolla loikki. Vähän se nosteli karvojaan, mutta reaktio oli aika vaisu. Vaisu on ainoa kuvakin, jonka kauriista sain. :D

Helgen kanssa lenkkiin saatiin käytettyä reilu tunti, Toivo kulki saman matkan vähän yli puolessa tunnissa. Kunpa pian päästäisiin uudestaan! Silloin mennään pidemmälle. 

Sulon ja Veikon kanssa tällaisia lenkkejä ei voi tehdä. Niiden kanssa odotellaan talvea ja toivotaan paljon lunta, joka estää kissaa lähtemästä vääriin suuntiin. Silloin voidaan kulkea vapaana omassa pihassa ja – toivottavasti – junaradanpohjan polulla, joka lähtee pihan perältä.