Kauriinmetsästäjä

Sateen jälkeen maa oli märkää ja puista putosi vesipisaroita kissan turkille, mutta ulkona on aina niin kivaa, ettei moinen Helgeä ja Toivoa juuri hidasta. Toivo sai ottaa kunnon juoksut kasvihuoneelta talon ovelle ja näyttää siinä taas kerran, miten upea kissa se on. Nopea, lihaksikas, valtavan kaunis ja voimakas kissa, kertakaikkisen hieno!

Helge kiersi kasvihuoneen taakse, kulki heinikossa muutaman askeleen ja jähmettyi paikalleen. MIKÄ tuolla tuijottaa?! Noin viiden metrin päässä meidän pikku-Heikistä seisoskeli rohkea kauris, vanhalta nimeltään valkohäntäpeura. Se oli iso, kaunis kauris, ja sillä oli kauniit, suuret korvat. Ja se oli utelias. Se näki kissan, haisteli ja kuunteli, liikutteli korviaan ja nosti ja laski päätään. Helge kyyristyi vaanimaan ja tuijotti takaisin. Kauris oli hyvin rohkea ja hyvin utelias. Se otti muutaman varovaisen askeleen kissaa kohti, haisteli, katseli, kuunteli ja tunnusteli. Mikä kumma pieni otus? Kauriin lähentelyä Helge hiukan säikähti ja oli lähdössä karkuun, otti muutaman perääntymisaskeleen, mutta uteliaisuus voitti, ja Helge pysähtyi ja kääntyi. Kauris tömisteli maata, ja pienen tuijotuskilpailun jälkeen se päätti kääntyä ja lähteä rauhallisesti jolkottelemaan pois. Siitäkös meidän pieni suurpeto innostui: Helge lähti hurjaan takaa-ajoon! Kauris säntäsi karkuun, eikä Helgellä ollut mitään mahdollisuutta sitä saavuttaa. Sen Helge tajusi ja pian pysähtyi, lähti takaisin kotia kohti.

Meillä on täällä kauriinmetsästäjä! Onko Helge meidän uusi vahtikissa, jonka ohi omalle reviirille ei kulje yksikään vieras nelijalkainen? Sellainen oli Rasmus, joka ajoi hurjana pois koirat ja supikoirat, ja hevostakin olisi hätyytellyt, jos olisi saanut siihen tilaisuuden. Helgessä näyttäisi olevan sama vahtikissageeni. :)

Helge – loistava myyränmetsästäjä!

Ehdinpä juuri kirjoittaa pikku jutun Helgestä ja sen hiukan epäonnisista myyränmetsästyksistä, kun Helge todisti, ettei epäonni kauaa jatku. Nyt on pikku Hegulainen ottanut opiksi ja onnistunut metsästyksessä ehkä paremmin kuin Toivo ikinä, ainakin tehokkaammin!

Oltiin juuri tultu Helgen kanssa ulos, ja Helge seisoskeli terassin vieressä ja haisteli ehkä myyrän jättämiä jälkiä. Juuri tässä kohtaa ollaan poikien kanssa nähty myyrä jos toinenkin. Jonkun niistä Hegulainen on saanut kiinnikin mutta menettänyt saaliinsa, kun on päästänyt siitä hetkeksi irti. Tänä aamuna näin, kuinka myyrä kipitti talon seinän viertä suoraan Helgeä kohti. Pian jää myyrä kissan kynsiin, ajattelin, ja heti perään mietin, että eipä taida myyrä kauaa kynsissä kärsiä, jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Myyrä jäi tassun alle ja nousi maasta kissan suussa. Aikaisemmin Helge on pudottanut nappaamansa myyrän maahan ihan lähellä saalistuspaikkaa, mutta nyt se lähti kävelemään kauemmaksi talosta. Ehkä se on oppinut? Jos myyrän laskee maahan, myyrä lähtee kävelemään, ja jos myyrä lähtee kävelemään lähellä myyränkoloa, se on kohta kolossa, eikä sitä enää saa kiinni. Myyrä pitää viedä kauemmaksi! Jätin Helgen hetkeksi ja juoksin sisälle hakemaan kameran. Jospa se nyt saisi pidettyä saaliinsa edes niin kauan, että ehdin ottaa siitä kuvan todisteeksi.

Kun puolen minuutin päästä tulin kameran kanssa ulos, Helge tuli terassilla vastaan ja tiputti kuolleen myyrän jalkoihini. Kiitos, Helge! Hieno Helge! Hyvä poika, hieno kissa, hieno hieno hieno kissa! Hyvä Helge! En tiedä, voisiko kissaa enempää kehua, mutta ei ainakaan parempaa syytä kehuille voi olla. Hyvä Helge! Meidän pikkuinen Heikki saalisti ison, lihavan myyrän – ja tappoi sen heti!

Terassilla Helge hetken aikaa leikki myyrällä, ja heitin myyrän pari kertaa vähän matkan päähän ihan sen takia, että saisin kuvan myyrää kantavasta Hegulaisesta. Tänään on sateinen, pilvinen päivä, eikä valoa ole paljon, mutta jonkinlainen kuvankuvatus on nyt saaliin kantamisesta todisteena:

Pienen aikaa Helge jaksoi leikkiä saaliillaan.

Ei puhettakaan, että Heguli olisi myyrää syönyt. Muutaman kerran se heitteli saalista sinne ja tänne, mutta se kyllästyi touhuun aika paljon nopeammin kuin velipoika Toivo.

Kodan suunnasta kuuluu rapinaa... sinne loikka!

Ja niin jäi myyrä myttynä makaamaan, Helge sen hylkäsi. Ylpeä pojasta täytyy kumminkin olla. Hienosti se saalisti, vihdoin sai myyrän hengiltä! Helge on ottanut opikseen. Nyt meillä on kaksi hienoa metsästäjää, voidaan rauhallisin mielin kylvää kasvimaa täyteen herkkuja. :)

Helge myyränmetsästäjä

Viime ja aiempienkin aikojen tarinoista saa sen käsityksen, että meillä vain Toivo metsästää. Se ei pidä paikkaansa. Helgekin metsästää myyriä! Parin viime päivän aikana Helge on saanut kiinni kaksi myyrää, Toivo vain sen yhden, josta on viime tarinassa paljon kuvia. Mutta voi Helgeä, se onneton hukkaa saaliin joka kerta! Viimeksi se metsästeli muina miehinä kärpäsiä ja kastematoja saunan edustalla kiveyksen päällä ja aivan yhtäkkiä säntäsi talon viereen ja nappasi siitä myyrän. Molemmilla tassuillaan se talloi myyrää ja sai siitä hampaillaan otteen, nosti suuhunsa ja käveli muutaman askeleen eteenpäin, siinä pudotti saaliin maahan. Myyrä tietenkin heti kipitti karkuun. Taisi Helge kerran saada sen uudestaankin kiinni, mutta kun se sen jälleen pudotti, katosi myyrä terassin alle koloonsa. Sinne meni eikä enää kissantassun ulottuville tullut, vaikka tassu koetti koloa kaivaa.

Toivo on nähtävästi synnynnäinen metsästäjä, joka pystyy melko hyvin pitämään saaliinsa niitä hukkaamatta. Mutta sitäpä ei tiedä, millainen suuri saalistaja Helgestäkin vielä sukeutuu. Ranehan oli siinä aivan super, ihan elämänsä loppuun asti. Rane saattoi jolkotella vihellellen pitkin pihaa ja tehdä äkkiarvaamatta loikan, hypätä ketun tavoin heinikkoon ja nostaa sieltä saaliin: myyrän tai hiiren. Pitkään Rasmuksella tosin oli vaikeuksia homman loppuunsaattamisessa. Tappaminen ei siltä luonnistunut, ei sitten millään! Vasta toiseksi viimeisenä kesänään, 13-vuotiaana, se sai saaliiltaan hengen pois. Kalle sitä siinä yleensä auttoi, varasti saaliin ja tappoi sen.

Toivottavasti jonain päivänä saan otettua Helgenkin myyränmetsästyksestä valokuvia. Toistaiseksi pikku Hegulainen on hukannut saaliinsa niin äkkiä, etten ole ehtinyt hakea kameraa.

Toivon myyrä - kuvakavalkadi

Toivo sai kevään ensimmäisen saaliinsa, myyrän. Kuvat puhukoot puolestaan. Niitä on paljon. Olkaa hyvät.

Tähän meinasi myyrä hukkua ihan kokonaan.

Tassuttaa pitää.

Otsarypyt!

Maailman kaunein.

Välillä pitää jutella linnulle.

No nyt se lähti käpälästä!

Silmärypyt... <3

"Luppakorva-nimen sain, korvani nääs lerputtaa..."

Kiireen keskeltä

Kiireisenäkin aikana kissojen kanssa käydään ulkona mahdollisimman paljon. Aika otetaan jostakin muusta, ei ikinä kissoilta. Se, mikä kiireestä kärsii enemmän, on kissojen kuvaaminen ja tämä kissajuttujen kirjoittelu. Onneksi välillä on rauhallinen sunnuntai, sopiva hetki aikaa ennen kissojen aamulenkkiä.

Kalle ulkoilee joka päivä häkissä, jo paljon ennen kuin pikkupojat pääsevät ulos. Tätä kirjoittaessakin se on häkissä hypnotisoimassa vanhaa myyränkoloa. Vanha häkki on kärsinyt lumitalvesta: osa sen katosta romahti taakan alla. Kalle pysyy häkissä silti, mutta Toivoa ja Helgeä täytyy sielläkin vahtia. Varsinkin Toivo tulee häkistä avoimen katon kautta pois alta aikayksikön. Vanha häkki korjataan, kunhan ehditään, ja toiselle puolelle pihaa rakennetaan myös uusi, katettu häkki, jossa voi ulkoilla myös sateella.

Mahdollisuus häkkiulkoiluun ei poista vapaana valvottuna kulkemista, vaan kaikkien kissojen kanssa käydään pihassa lenkillä joka päivä. Kun tulee uusi häkki, kissat saavat olla ulkona silloinkin, kun en ehdi niitä koko ajan vahtia. Kissojen takia olen juuri käynyt ostamassa vielä yhden 25 kg:n säkin maapähkinää. Niin oravat pysyvät tässä pihassa poikien ilona koko kesän. :)

Muutamia kuviakin sentään on viime aikoina ehtinyt ottaa. Nuoren kissan mielenkiinto herää kärpäsistä, kimalaisista, hämähäkeistä ja pienistä, kiemurtelevista kastemadoista.

Enää ei sisällä kasvateta vehnänorasta, koska kissat pääsevät joka päivä laiduntamaan oikeaa heinää, joka on paljon parempaa kuin ruukkuvehnänoras.

Toivo on kaivaja! Se on kuin Kalle nuorena poikana: kasa multaa, hiekkaa tai tuhkaa on sille suuri ilo.

Nuorta, pientä puuntainta ei kannata työntää liian syvälle suuhun.

On kiva, kun välillä pääsee oikein kunnolla vaanimaan...

...söpöä pientä pihalemmikkiä, pörröhäntää oravaa. Kuvassa orava istuu vanhan häkin vieressä sille tarjoillun brunssin äärellä.

Kun vien pojat häkkiin, on Toivoa vahdittava tosi tarkkaan. Se ei enää kiinnostu edes leikistä häkissä, kun sen katse suuntautuu heti ylöspäin. Se hyppää hyllylle ja hyllyltä häkin reunalle. Sieltä se näkee kauas ja pääsee hyppäämään ulos vapauteen.

Häkin reunalta se viimeksi katseli lintua, joka on parhaimpia kissankiusaajia. Nurmikolla keikkuessaan västäräkki saa Kallenkin kiinnostumaan.

Viereisen, katkenneen koivun oksalle lennähti närhi.

Puutarhuri kävi kasvihuoneessa tarkistamassa, onko kastelukannuissa riittävästi vettä.

Nuoria kissoja kiinnostavat kaikki pienimmätkin ötökät. Kesken juoksun on joskus hypähdettävä sivulle kärpäsen perään. Pari päivää sitten Helge loikiskeli melkein koko pihan poikki kauniin sitruunaperhosen perässä. Nurmikolla mönkii kaikenlaista eläväistä. Lämpimänä päivänä on tärkeämpää tutkailla elämää kuin säntäillä päättömästi pitkin poikin.

Ihan kuin Kallea ja Rasmustakin, on Toivoa ja Helgeä usein vaikea kuvata, kun ne lähtevät heti kävelemään kyykistyneen kuvaajan luo.

Toivon(kin) mielestä lämpimien kivien päällä on mukava kelliä. Helge kellähtää selälleen huomion, rapsutusten toivossa, ihan samalla tavalla kuin Rane aikoinaan. Hiekalla kelliminenkin on mukavaa, samoin kuivan paljaan mullan päällä. Ei ole väliä sillä, että kaunis turkki saa roskapeitteen.

Nyt on aika ottaa ensimmäinen kissa ja lähteä nauttimaan kauniista keväisestä sunnuntaiaamusta. Kahvikupponen mukaan ja ulos aurinkoon! Vielä ei onneksi ole liian kuuma.