Aamuauringossa – kuvia kuvia kuvia

Talviaamuna auringon valon sävy on kauniin kylmä. Ilmakin oli melko kylmä, kun pari päivää sitten istutin kissat kalliolle puutarhapöydälle lampaantaljan päälle ja osoittelin niitä kameralla. Kuvista tuli vähän tylsähköjä ja vähän pönöhköjä, mutta valo on kaunis, eikö? Veikko oli ainoa, jolta huomasin ottaa kaulapannan pois. Ensi kerralla sitten muiltakin.

Kuvia kuvia kuvia…

Veikkokin ulkoilee :)

Veikko ei ole juurikaan kertonut haluavansa ulos terassia pidemmälle näillä pakkasilla. Se viihtyy kodan lämmössä tai lampaantaljojen ja peittojen sisällä terassilla ja katselee siitä lintuja. On mukavampaa, kun ei tarvitse kävellä paljain tassuin kylmällä maalla. Veikkokin sai kuitenkin mahdollisuuden lähteä kävelemään pihaan, jos se haluaisi. Ja sehän halusi, tosin ei pitkälle eikä pitkäksi aikaa. Kuitenkin: Veikkokin ulkoilee! :)

Oli se tosin vähän ihmeissään.

Kun pakkassäällä silittelee kissaa, ei karva heti palaudu sileäksi, vaan turkki jää takkuisen näköiseksi. Pitää kissaa kuitenkin silittelemälläkin kehua ja kiittää, kun se rohkeasti lähtee kulkemaan. Veikko kulki oravan jäljillä parin metrin matkan terassilta vaahteran juurelle, lintujen ja oravien syöttöpaikan ohitse.

Sen jälkeen se käveli vielä huimat parikymmentä metriä puuvajalle, jonka auki olevan oven päältä se hetkisen katseli ympärilleen. Tästä se siirtyi olkapäälle, jossa matkusti takaisin sisälle. Ja heti takan päälle lämpöiseen.

Talviulkoilun konkarit kävivät Veikon jälkeen pihassa. Toivo odotteli veljeään varaston alta.

Sieltä se Helge jo tuleekin. :)

Kompostille on tehty polku, ja sen Sulo käveli edestakaisin.

Sulo kauhoi vähän lunta ja sai siitä hyvät vauhdit pikku pyrähdykseen. Jihuu!

Talven juhlaa - synttärit ja lunta

Veikko täytti toissapäivänä neljä vuotta. Kaikeksi onneksi aamulla oli aikaa istahtaa kotaan juhlistamaan synttärisankarin päivää. Ulkona Veikko ei viihdy näinä aikoina juuri yhtään, se kun on erityisen palelevainen. Kodassa sen sijaan on mukavan lämmin ja kiva katsella lintuja oravia.

Veljekset neuvottelivat hetken hyvästä paikasta tulen loimussa. Neuvottelun tulos oli, että kumpikin mahtui tähän kohtaan hyvin.

Sulo katsoi neuvotteluja ja oli vähän sitä mieltä, että tarviiko tommoisesta nyt noin kinastella. Olisivat rauhassa ja antaisivat muillekin kotarauhan.

Muutenkin koko tammikuun alku on ollut melkein yhtä juhlaa. Ensin oli kyllä kylmää, mutta kun tuli lunta ja pakkanen lauhtui alle kymmeneen asteeseen, päästiin kunnolla ulos. Lumeen on tehty taas polkuja kissojen juosta, ja kyllä niillä on vähän juostukin, vaikka enimmäkseen kävelty. Yleensä ulkoillessa onkin tärkeintä mennä katsomaan, olisiko myyrä varaston alla tai puuvajassa tavoitettavissa, tai onko terassin alla hiirenkolojen liepeillä mitään elämää.

Luotan kuitenkin siihen, että viimeistään sitten, kun pakkanen taas lauhtuu ja on selvästi alle kymmenen asteen, niin pidempikin kävely ja juoksentelu vielä poikia innostaa. Junaradanpohjan ehkä noin 150-metrinen polku on muutamaan kertaan lapioitu lumesta, vaikka sinne asti ei kukaan vielä ole mennyt.

Sulo on juossut pihassa talolta varastolle ja takaisin. Nämä lumikelit ovat ainoita aikoja, kun Sulokin saa ulkoilla ilman valjaita, ja siitä on tietysti otettava ilo irti.

Topi oli aavistuksen tyytymätön siihen, että lumihanki erotti sen kuusesta, jonka alaoksilta kantautui nenään mielenkiintoinen tuoksu. Kuusen juurella taisi myös olla joku tintti tai rastaskin, mutta hangen yli ei sinne kissa voinut mennä mitenkään. Noin metrin verran olisi pitänyt kulkea ehkä jopa kissan polveen saakka ulottuvassa hangessa – tai hypätä sen yli.

Toivo harrastaa nuohousta, ja sen lapa onkin kivan tekemisen jäljiltä noessa, kuten seuraavasta kuvasta näkyy. Toivo osallistuu mielellään takanlämmitykseen.

Lisää hienoja talvipäiviä odotellessa…

Kylmää, kylmää

Kissa ei pärjää pakkasella. Toisaalta se on varustelukysymys, ihan kuin ihmisenkin pakkasulkoilu. Kyllä meillä ainakin ulkoillaan, vaikka mittari näyttää –25 tai kylmempää. Aiempien vuosien tyyliin, yhtenä päivänä näin:

Ja sama jatkuu toisena päivänä, näin:

Jälkimmäisen kuvan Sulo ja Helge pitivät päätkin korvineen kaikkineen peittojen sisällä lämpimässä, kunnes tulin kuvaamaan verkon toiselle puolelle. Korvia ei siis palellutettu. Alimmaisena on retkipatja, sen päällä sininen koppa, jossa on vaahtomuovialunen, sitten on vaihteleva määrä lampaantaljoja ja villapeittoja alla ja päällä, vähintään yhdet. Kyllä tuolla lämpimänä pysyy. Verkon takana on pähkinäkuppi, jossa käy tiaisia, joskus mustarastas ja joku oravakin. Kuusitiainen on kaikkein viehättävin ja rohkea.