Taas lenkki, lisää kuvia

Viikonloppu on ollut tosi kiva. Eilen pojat pääsivät junaradanpohjan polulle kaikki yhtä aikaa. Lumi paimensi kissoja, eikä karkaamista tarvinnut pelätä. Puolisen tuntia pojat juoksivat heinikossa, ja lenkin jälkeen Sulo sai vielä hiiren. Illalla meillä oli väsyneitä kissoja.

Tänäänkin päästiin junaradanpohjalle, nyt yksitellen ja kameran kanssa, ilman pantoja. Juoksuenergiaa ei enää paljon ollut, mutta kiva oli käydä ulkona, kun aurinko paistoi. Helge juoksi eniten. Toivo keskittyi syömään kuivia heiniä ja kuuntelemaan lintujen ääniä.

Sulo oli ihan mammanpoika koko lenkin ajan. Laskin sen maahan ensimmäisen paljaan maan kohdalla. Toivo oli kävellyt lumettomien alueiden välisen lumisen polun omin jaloin, ja ajattelin, että Sulo rohkeana poikana kävelee ihan varmasti myös. Sulo lähti kävelemään perässäni mutta se onneton ei ymmärtänyt kulkea tallatulla polulla vaan upposi pehmeään, märkään lumeen. Se pyysi apua kulkemiseen, ja kun käännyin katsomaan, se rääkäisi suu ammollaan: pelasta, auta, kanna! Niin se oli kannettava lumen poikki heinikkoon. Sulo suloinen, se on jo iso äijä mutta niiiiin pieni.

Muutenkin Sulo pyrki enimmäkseen kulkemaan ihan jaloissa, ja kuvaaminen oli hankalaa, kun Sumppi tuli aina luo, jos olin ehtinyt muutaman askeleen päähän ja kyykistyin kuvaamaan.

Helge juoksi pojista eniten, mutta sekin enimmäkseen mutusteli heinää ja halusi seurata ihan jaloissa, niin kuin Sulo. Hegulainen onnistuu näyttämään totiselta! Sillä oli kuitenkin kivaa, ja se hirmuisesti kehräten kiehnäsi ja puski, kun sitä rapsuttelin ja sille juttelin. Se on sitten ihana poika. Viime päivinä on käynyt selväksi, että meidän kolmesta kissasta Helge on pomo. Sillä on pitkä pinna, mutta kun Helge on tosissaan, muut pojat myös ottavat sen tosissaan. Edes Sulo ei uskalla tulla hakemaan Helgen lelua, jos Helge on päättänyt, ettei se sitä anna. Sulo on isoin, selvästi Helgeä isompi, mutta koko ei merkitse kaikkea.

Junaradanpohjan lenkki – paljon kuvia

Eilen aamulla oltiin kissojen kanssa käyty ulkona, kierretty taloa ympäri ja juostu talon läpi. Toivon huikein juoksu lähti etuovelta, jatkui takaovesta ja terassilta ulos valtavana loikkana suoraan puutarhapöydän päälle. Siihen loikkaan vauhti hiipui, eikä Toivo hypännyt enää vaahteran rungolle ja sitä pitkin ylös. Hyvä niin.

Aamu-ulkoilun jälkeen Helge vaati melkein heti lisää. Mennään sitten, katsotaan, olisiko junaradanpohjalla tarpeeksi lumettomia alueita, että päästään juoksemaan. Kannoin Helgen polun alkuun, puron yli ja alun lumisen maan yli paikkaan, josta aurinko oli sulattanut lumen pois. Täällähän on jo paljon tilaa juosta! Helge haisteli heinikkoa, katseli ympärilleen ja juoksi koko lumettoman maan poikki, loikkasi yhden lumikaistaleen ylikin seuraavaan paljaaseen heinikkoon. Vähän kauempana oli vielä isompi paljas heinikko, jossa Hegulainen sai juosta hurjan pitkän matkan. Ja se juoksi! Juoksukuvaa en Helgestä saanut, yhden loikan sentään tallensin.

Täällä on hankala kuvata kissaa, kun kissa välillä melkein hukkuu heinikkoon.

Helgenkin turkki on kauniin värinen, kun valo on oikeanlainen. Kunnon
keväinen auringonpaiste saa Hegulaisen turkin hohtamaan.

Hetkeä ennen luoksetuloa. Kutsuin, ja Helge juoksi luokse.

Helgen jälkeen oli tällä kertaa Toivon vuoro, ja Sulo saisi olla viimeinen. Toivokin matkusti olkapäällä junaradanpohjan heinikon alkuun. Ja kivaa oli! Kuvat sen kertovat. Otin Toivolta kuvien takia vähäksi aikaa pannan pois, koska mitään karkaamisen vaaraa ei ollut: niin paljon oli ympärillä auringon pehmentämää, märkää lunta.

 

Viimeisenä lenkille pääsi Sulo, joka juoksi lumettomalla heinikolla edestakaisin, kiipeili välillä puuhun ja juoksi ja loikki taas. Se nautti niin! Harmi, etten huomannut ottaa ihan heti Suloltakin pantaa pois.

Suloa kiinnostaa alhaalla virtaava pieni puropahanen. Sinne ei
kuitenkaan pääse, kun välissä on paljon lunta. Hyvä niin.

Sulo on villipedon näköinen mutta kumminkin ihan mammanpoika.
Suurimmat energiat purettuaan se seurasi minua ja huuteli,
halusi olla lähellä ja jatkuvassa puheyhteydessä. :)

Kun kaikki kissat oli lenkitetty, Toivo ja Helge olisivat vielä halunneet ulos. Sulo söi kolme kokonaista broilerin kivipiiraa ja kömpi takan päälle, nukahti sikeään, onnelliseen uneen. Helge ja Toivokin sentään ruoan jälkeen rauhoittuivat ja väsähtivät kevään ensimmäisen kunnon lenkin jälkeen.

En tiedä mitään parempaa maailmassa kuin katsella kissan onnea! Eilen oli aurinkoinen, kaunis, lämmin ja upea kevätpäivä, ja kissat niin onnellisia ja innoissaan. Hyvä päivä.

Kevään auringossa

Muutama kuva tältä päivältä, ei sen kummempaa. Iltapäivällä terassilla auringossa oleva lämpömittari näytti huikeat 22 astetta, ja tuulettomassa suojaisessa aurinkoisessa paikassa oli lämmin! Kissojen kanssa nautittiin  lämpimästä kevätpäivästä. Tällaisena päivänä Kalle olisi maannut auringossa filtin tai lampaantaljan päällä, imenyt itseensä valoa ja vitamiinia ja peseytynyt, nauttinut, nukahtanut lämpimään.

Vanhaa kissaa on ikävä. Osasivat pienetkin nauttia, ainakin lintujen katselusta, jos ei muusta. Sulo kelli puulaatikon kantena olleen vanerin päällä. Sulo oli tänään kuvauksellisin, jopa melkein poseerasi ja näytti kauniilta auringossa.

Sulon keltaiset silmät ovat erityisen kauniit ja hienot!

Pojat hyppäsivät puutarhapöydälle, josta katselivat terassin vierestä pähkinöitä hakevia tinttejä. Helgestäkin onnistuin pitkästä aikaa saamaan jonkinlaisen kuvan.

Toivo on Toivo, aina kaunis upeine silmineen.

Aurinko paistoi takaa Sulon niskaan, mutta muuten kuva on kiva, kun Sumppi katselee vaahteran oksalla keikkuvia lintuja. Viiksien asento kertoo paljon. Otin välillä ihan kuvaamisen takia Sulolta hetkeksi pannan pois.

Tässä kaikki tällä erää. Kuvapainotteinen juttu.