Hiiri, taas

Toivo on taas saanut hiiren, pienen hiiren, luultavasti hiirenpoikasen. Toivo ja Helge jäivät terassille ja sen alle siksi aikaa, kun kävin Sulon kanssa vähän kävelemässä. Käytiin kääntymässä häkin luona ja junaradanpohjan polun alussa, varaston allakin Sulo piipahti. Kun tultiin takaisin, Helge ja Toivo olivat terassilla, kököttivät siinä paikallaan. Hiukan outo näky, pojat eivät nimittäin katselleet lintuja vaan nuokkuivat, katseet ihan toiseen, samaan suuntaan. Huomasin niiden keskellä hiiren, ja vaikka en nähnytkään sen metsästystä, olen aivan varma, että se oli Toivon saalis. Kehuin kumminkin kumpaakin kovasti, koska molemmat siinä hiirulaisen lähellä kököttivät. Pian Sulo huomasi hiiren, ampaisi hakemaan sen suuhunsa ja aloitti murinan. Hiiri oli jo kuollut, joten päästin kaikki pojat sisälle. Sulo kiirehti ensimmäisenä hiiri suussaan, ja Helge ja Toivo tulivat perässä.

Sulo leikki ja murisi ja leikki ja murisi, ja lopuksi se söi hiiren. On hyvä, että Sulo syö saaliit, etteivät pienet hiiriraukat ihan turhaan heitä henkeään. Liian suloinen on kyllä hiirulainen saaliiksi! Olisin niin paljon tyytyväisempi, jos Toivo toisi minulle (tai oikeastaan Sulolle) myyriä! 

Sulo heitteli hiirtä jonkin aikaa. Se pysähtyi vähän väliä katsomaan takanreunustalla kököttävää Helgeä ja Toivoa, joka katseli tylsistyneenä välillä kiipeilypuusta, välillä takan päältä. Ja Sulo murisi. Sama kuvio on meillä koettu ennenkin. Ennen näitä nykyisiä poikia Rasmus oli tosi tehokas metsästäjä: se löysi hiiren ja myyrän pienen rasahduksen perusteella ja onnistui aina nappaamaan ne kiinni. Tappamisessa Rasmus oli pitkään aika tehoton, mutta Kalle hoiti sen homman Rasmuksen puolesta. Kalle sai tosin itsekin paljon myyriä ja hiiriä, ja niiden lisäksi se vei Ranen saaliit joka ikinen kerta. Kalle varasti, sitten murisi ja sähisi Rasmukselle, ja jos Rasmus ei älynnyt väistyä tarpeeksi äkkiä tarpeeksi kauas, se sai myös Kallen tassusta läimäyksen. Ja ihan niin kuin nyt Toivo ja Helgekin, myös Rasmus jätti hiiret ja myyrät suosiolla murisijalle. Ei sitä kiinnostanut saalis enää varsinkaan, jos se oli jo kuollut. Niin oli nytkin. Hiirivainaa lepäsi terassilla Helgen ja Toivon välissä, ja Helge ja Toivo sitä vain tuijottivat, ei puhettakaan leikkimisestä. Leikin ja syömisen hoitaa näköjään meillä Sulo.

Tämä on ensimmäinen hiiri, jonka Sulo on syönyt paistit edellä. Aikaisemmista se on syönyt ensin pään, herkulliset, ravitsevat aivot. Luulin jo, että Sulo on kyllästynyt hiiren makuun, syö vain paistit ja jättää loput syömättä, mutta upposi tämäkin hiiri sentään kokonaan. Hyvä niin.

Vaikka Toivoa ei hiirulainen enää kiinnostanut ja se suosiolla luovutti saaliinsa, niin jokin sitä harmitti ja turhautti.

Nyt on muuten ollut tosi huono myyrävuosi. Yhtä ainuttakaan myyrää en ole nähnyt linnuille tarjottuja pähkinöitä hakemassa. Lumessa ei ole myyränkoloja, toisin kuin viime vuonna. Viime talvena koloja oli paljon ja Toivo sai koloista monta monta saalista. Nyt on tylsää, kun myyrien määrä on romahtanut. Toivottavasti niitä on pian taas lisää.