Sulo

Sulon kutsumanimi oli aluksi Sulo Gunvald, mutta Gunvald on lähes täysin pudonnut nimestä pois, ja Sulo on nyt vain Sulo tai Sumppi. Tai Klumppedumppe.

Sulo on ocicat, ihan erilainen kuin burmankissat. Pentuna Sulo oli hirvittävän vilkas, sähäkkä ja ketterä. Isoksi kasvettuaan se rauhoittui ja vähän kömpelöityi. Leikkisä se on edelleen ja toivottavasti sellaisena pysyykin. Pikkuinen Veikko on Sulon paras kaveri, vaikka Veikko on puolet pienempi kuin Sulo.

Ocicatit kasvavat ainakin 2-vuotiaaksi saakka, ja nähtävästi ainakin Sulo kypsyy hitaasti muutenkin. Tätä kirjoittaessa se on reilua kuukautta vajaa 2-vuotias, ja se muuttuu koko ajan yhä läheisemmäksi ja haluaa myös välillä kömpiä syliin. Rapsuttelujakin se on oppinut arvostamaan. Aamuisin se keittiössä vaatii huomiota yleensä karjumalla (se ei nau'u niin kuin jotkut kaunisääniset kissat, eikä se määi, niin kuin burmankissat, vaan se karjuu niin kuin Isot Kissat). Kun siihen katsahtaa, se tulee luo ja vaatii rapsutteluja ja kehuja. Silloin se hyrisee tyytyväisyyttään, kun tietää olevansa tärkeä. Silti Sulo on burmankissoihin verrattuna itsenäinen siinä mielessä, että se ei liimaudu ihmiseen, ei hyppää maasta syliin niin kuin Helge tai olkapäälle niin kuin jokainen meidän burmankissoista tekee, eikä heittäydy maahan selälleen vaatimaan rapsutuksia. Yöt Sulo nukkuu kuitenkin sängyssä peiton päällä jalkaan nojaten, joskus melkein kainalossa, joskaan ei peiton alla.

Pohjimmiltaan Sulo on siis ihan mammanpoika. Se hakee ihmisestä turvaa, kun ollaan lenkillä oudossa paikassa. Se kulkee perässä ja tulee luo, kun sitä kutsuu. Jos se jää liian kauaksi, se huutaa hädissään ja tulee äkkiä jalkoihin kiehnäämään. Se haluaa olla lähellä ja osallistua. Usein se hakeutuu ihmisensä kanssa samaan huoneeseen ja seuraa ihmistä huoneesta toiseen. Jos Sulo nukkuu vieressäni ja poistun vaikka hetkeksikin, Sulo usein tulee perässä. Sen täytyy saada olla lähellä.

Sulo on herkkä poika. Burmapoikia voi (ja pitää!) hieroskella, möyhentää, väännellä ja käännellä, mutta Suloa pitää käsitellä ihan toisella tapaa, paljon hellemmin. Burman voi kellistää maahan selälleen ja pyyhkiä sillä lattiaa (siitä se nauttii), mutta Suloa ei voi väkisin kaataa saati vedellä maata pitkin. Kynnenleikkuun ajan Sulo pysyy kiltisti sylissä selällään, mutta Suloa ei voi nostaa syliin muuten vain, se ei siitä yhtään tykkää. Yllättävää ehkä, mutta Sulo on nykyisistä kissoista kaikkein helpoin lääkittävä. Sille on äärimmäisen helppo työntää matolääke kurkkuun. Kun hetken vain valitsee oikein eli katsoo, että Sulo istuu rauhallisena mielellään lattiaa korkeammalla, niin lääkitseminen on hyvin yksinkertaista: mene Sulon luo, avaa suu, työnnä tabletti kurkkuun. Sulo ei vastustele yhtään, ja se nielu on leveä ja liukas.

Kuten todettu, pentu-Sulo oli vilkas ja suorastaan riiviömäinen. Kastrointi rauhoitti jonkin verran, mutta lopullisesti Sulo aikuistui, kun Veikko tuli taloon. Sulosta tuli hetkessä isoveli, kun se sai uuden pienen ystävän. Veikon Sulo otti vastaan hienosti! Kun Veikko astui kuljetuskopasta ulos, Sulon nenä heti löysi pienen pennunnenän, ja niin Sulo toivotti ystävän tervetulleeksi. Helgen ja Toivon sähinä ei ehkä Veikkoa olisi muutenkaan pelottanut, mutta ison ystävän turvallinen olemus sai Veikon tuntemaan olonsa kotoisaksi ihan heti.

On osoittautunut, että Sulo on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja ystävällinen, se on oikea hyvä henki.

Sulon suurta herkkua ovat katkaravut. Myös herkkupaloiksi ostetut kuivatut katkaravut ja pienet kananpalaset ovat Sulon mieleen. Herkkupurkin rapina saa Sulon aina tulemaan luokse, vaikka nimellä kutsuttunakin Sulo kyllä tulee. Muuten Sulo syö mieluiten raakaa lihaa lihana, vähemmän erilaisia teollisia ruokia. Nappuloita Sulon ruokavalioon ei kuulu lainkaan, vaikka niitä se kyllä söisi, jos saisi. Sulon maha ei nappuloita kestä. Onneksi Sulon suurta herkkua ovat hiiret, yleensä eläinkaupasta pakasteena ostetut. Myös pakastettuna saatavat keltaiset kananpojat ovat Sulon herkkuja. Sulon mieleen on siis ihan oikea kissanruoka. Sulo oppi hyvin nopeasti huomaamaan, kun arkkupakastimesta otetaan hiiri tai kananpoika ja laitetaan se sulamaan vielä vähän lämpöiseen leivinuuniin tai uunin reunalle, jos uunissa on liian kuuma. Sulo tietää aina, kun hiiri tai tipu on sulamassa, ja odottaa sitä kärsimättömänä vahtien. Karjuminen ehkä sulattaa herkun nopeammin, ainakin niin Sulo joskus tuntuu ajattelevan. Välillä Sulo varastaa herkun uuninreunalta ennen aikojaan, kun se on vielä jäässä. Sopivasti hiirtä heittelemällä tai tiputanssia tanssimalla ruoka kyllä sulaa syötäväksi.

Sulo on kaikista kissoista paras telkkarinkatsoja. Luonto-ohjelmat ovat tietenkin kiinnostavia, mutta urheiluakin Sulo seuraa mielellään. Jalkapallo oli pitkään ykköslaji, mutta hiihtoakin on kiva seurata. Sulo katselee ruudulla liikkuvia palloja, eläimiä tai ihmisiä pää kallellaan ja välillä yrittää tavoittaa niitä tassullaan. Toissa talvena Sulo katseli innoissaan jalkapalloa, hiihtoa ja Ilkka Koiviston palokärkiohjelmaa, josta pienenpieni osa on kuvattu täällä meillä.

Sulo on hyvin fiksu ja nopeasti asioita oppiva kissa. Kun tv:stä tulee luonto-ohjelmaa, niin Sulolle usein nostetaan lampaantaljalla pehmustettu palli tv:n eteen. Sen merkityksen Sulo tietää ja tulee aina katsomaan, mitä ohjelmaa nyt on menossa. Joskus pikkuinen Veikko tulee Sulon viereen pallille, ja siinä ystävykset katsovat ohjelmaa vierekkäin yhdessä.

Puhetta Sulo arvostaa hyvin paljon. Se rakastaa sitä, kun sille juttelee. Täällä meillä kaikille kissoille puhutaan paljon, niin on aina tehty. Sulolle on ihan oma äänensävynsä, joka sopii sellaiselle äijänköriläälle kuin Sulo. Sulo haluaa kuulla, kuinka tärkeä se on. Se kuuntelee mielellään sellaisia hokemia kuin "Sulo on osa luontoa", "Sulo on roskis" tai "Sulo on Äijä".