Kissojen joulu

Kissojen jouluun kuului leikkimistä, kodassa istuskelua ja lintujen vaanimista, leikkimistä, sylissä kehräilyä ja pusuttelua, leikkimistä, herkkujen syömistä, lintujen kyttäämistä terassilla taljojen sisässä ja uusilla leluilla leikkimistä. Ja vielä paljon leikkimistä. Joulukuusi sai olla hyvin rauhassa koristeineen, vain muutaman kerran alaoksilta lähti pallo tai olkikäpy. Tekemistä taisi olla tarpeeksi ilmankin.

Kolme pehmohiirtä taisivat olla Helgen mieluisin joululahja, tai ainakin sieltä kivoimmasta päästä. Muina lahjoina Helge ja Toivo saivat pieniä hiiriä ja räpiseviä palloja, ja postikin toi kasvattajalta kaksi hiirtä, joilla leikittiin. Kiitokset. :) Ihan oikeat syötävät hiiret menivät kuitenkin parempiin suihin: olin ostanut jokaiselle kaksi pientä hiirenpoikasta, ja Helge ja Toivo niitä vain ihmettelivät ja haistelivat. Kalle tiesi, mitä niille kuuluu tehdä ja söi kaikki kuusi. Aitoa kissanruokaa täytyy tarjota Helgelle ja Toivolle joskus myöhemmin uudestaan.

Pehmohiiriä oli kolme, ja ne olivat suurin piirtein kissojen värisiä: harmaa, ruskea ja punertavajalkainen valkoinen. Helge niistä erityisesti piti: hiiri kiiti pitkin ja poikin, matkusti kissan suussa keittiöön ja olohuoneeseen, yläkertaan ja alakertaan kuusen alle ja takaisin yläkertaan sängyn päälle. Se on tapettu, sitä on kannettu ja heitelty.

Helge ja harmaa joululahjahiiri.

Ruskea hiiri saa kyytiä.

Kalle omi pentujen lahjaksi saaman ison rotan mutta ei leikkimistä varten vaan tyynyksi.

Kalle tarvitsee aina tyynyn! Mieluiten elävän ja lämpöisen, vaikka
välillä kelpaa pehmoinen lelukin.

Sai Kalle sentään Helgen ja Toivonkin uninalleiksi, niin kuin joka päivä.

Toivo Kallen uninallena. Kalle pitää pienistä kiinni eikä niitä ihan suosiolla
päästä lähtemään, jos ne haluavat pois tärkeältä paikaltaan. Toivo ihailee Kallea
ja on yleensä enemmän kuin tyytyväinen tähän osaan.

Kallen puolesta ei voi kuin olla onnellinen, kun sillä on kaksi uutta
kaveria, joiden kanssa on hyvä nukkua. Tässä kasassa nukkuvat
kaikki kolme. Toivo näkyy kuvan oikeassa alakulmassa.

Katseli Kallekin välillä sentään lintuja ja melkein innostui leikkimään narulla, mutta eipä leikkinyt kuitenkaan. Kalle on aina ollut sellainen, ettei se suostu leikkimään kuin yksin. Aina kun leikin Kallen kanssa ja Rasmus tuli leikkiin mukaan, Kalle lopetti leikkimisen aina heti. Nyt oli pienenpieni hetki, ennen kuin pikkukisut huomasivat leikin, ja Kalle melkein ehti aloittaa narun saalistamisen, kun sitä oikein yritin innostaa. Nyt ollaan jo matkalla kevääseen, ja kun ulkoilu kunnolla alkaa, pääsee Kallekin vihdoin liikkumaan. Onneksi se välillä Helgen ja Toivon ihmetykseksi innostuu niitten kanssa juoksentelemaan, vaikka aika harvoin.

Kallekin välillä katselee ikkunan takana käyviä lintuja. Kodassa linnut
käyvät ihan lähellä, ja siellä niiden katselu on mielenkiintoisempaa.
Kuvassa Kalle on ikkunan alla kopassa juuri lintuja katselleena.
Kaulassa näkyy karvaton laikku verinäytteen oton jäljiltä.

Helge ja Toivo katselevat lintuja mielellään myös sisältä ikkunan läpi, vaikka kaikkein jännintä on istua kopassa moneen lampaantaljaan kääriytyneenä ja kuunnella ja katsella, kun alle metrin päässä olevalla pähkinäkipolla käy sini-, kuusi- ja talitiaisia ja välillä pähkinähakki. Joulunaikaan oli niin kylmä, että ulkona käytiin kopassakin vain ihan lyhyitä aikoja kerrallaan. Kun koppaan laittaa kunnon vällyt, lampaantaljoja ja filttejä päälle ja alle, niin kissa kyllä pysyy hyvin lämpimänä.

Helge ja Toivo parhaalla linnunkyttäyspaikallaan.

Helge on usein hassun näköinen, mutta koska se on hyvin ilmeikäs, se osaa olla myös ihan mahdottoman söpö, jopa kaunis. Hiirileikin lomassa se pysähtyi miettimään:

Loppukevennykseksi Toivon tassu: pehmeä, suuri ja ihan hassu!

Toivon hassu tassu.

Helgen ja Toivon ensimmäinen joulu: oli sopivasti rauhaa ja tarpeeksi riehumista. Paljon lahjoja ja hyvää ruokaa. Ihan niin kuin kaikkina muinakin päivinä. :)

Joululahjariehujaiset

Oli aika paketoida joululahjoja. Kun on kissanpentuja talossa, niin kannattaa odottaa sellaista hetkeä, että pennut ovat nukkumassa ja pysyvät poissa tieltä. Niin tein. Helge ja Toivo riehuvat aina aamulla ja aamupäivällä kaikkein eniten, päivän ja iltapäivän ne enimmäkseen nukkuvat. Illallakin ollaan melko rauhallisia, ja joskus iltamyöhään vielä juostaan.

Sopivan rauhallisen hetken tullen levitin pöydälle lahjapapereita ja -naruja ja pakettikortteja. Juuri silloin jostakin lehahti ensin yksi ja sitten toinen kissanpentu paikalle! Pojat juuri äsken nukkuivat tyytyväisinä takan päällä, aivan rauhallisina! Jokin ne herätti, aistivat kai, että nyt tapahtuu jotain erityistä. En ehtinyt ensimmäistäkään lahjaa kääriä paperiin, kun kissa oli jo pöydällä narujen ja paperinpalojen kimpussa! Miten tästä selvitään?

Helgelle ja Toivolle oli paketoitavana pienet hiiret ja iso rotta. Ainakin tiedän, että siinä on kissoille mieluisa lahja, kun Helge meinasi varastaa hiiret ja rotan monta kertaa, ennen kuin sain ne pakettiin. Isoa rottaa se repi hännästä ja pienet se yritti napata kannettavaksi. Piilotin lopulta lahjat käsilaukkuun vetoketjun taakse, niin sain paketoida ne rauhassa yksi kerrallaan.

Muuten oli lahjojen paketointi mielenkiitoista hommaa. Tiesihän sen, mitä tapahtuu, kun kissanpentu pääsee mukaan lahjariehujaisiin...

Naru joutuu tietenkin kissan suuhun. On pidettävä huoli, ettei mihinkään joudu pieniä narunpätkiä.

Paperin alla voi olla jotain kiinnostavaa...

 

 Saiskohan tätä vähän maistaa? Ihan vähän...?

Eipä jäänyt Helge lupia odottelemaan.

Helge jätti hampaanjälkensä lahjapakettiin.

Toivonkin piti päästä ihmettelemään kiinnostavaa pussia.

 

Tähän lahjaan ovat tontut jättäneet puumerkkinsä.

Tavallisetkin paperipussit kelpasivat sentään välillä leikkiin, ja sain aina hetkittäin paketointirauhan.

Siitä on viitisentoista vuotta aikaa, kun meillä on ollut joulun aikaan kissanpentuja tonttuina auttamassa näissä hommissa. En muistanut, miten mahdottoman kivaa joululahjojen paketointi voi ollakaan, kun sitä saa tehdä ihanien tonttujen kanssa! Lahjapaperin alle loikattiin vaanimaan, pakettikortteja napattiin suuhun ja juostiin niiden kanssa ympäriinsä, lahjanarurulla lähti kissan perässä hurjaa vauhtia pitkin käytävää... Paketointiin meni aikaa vähintään tuplasti normaalia enemmän, mutta ilo oli vielä monta kertaa suurempi.

Toivottavasti pakettien aukaiseminenkin on kissojen mielestä kivaa. :) Lahjoja näyttäisi niille ainakin olevan enemmän kuin kenellekään muulle.

Kohtaaminen

Kohtaaminen - tai ehkei kuitenkaan. Toivo kävi ulkona ollessaan haistelemassa Rasmuksen hautaa. Inhimillinen mielikuvitus voisi viedä oudoille urille ja kuulla sähinää mullan alta ja luulla huomaavansa kissojen kohtaamisen rajan yli. Mutta haudalta on vain pidetty enin lumi poissa, ja siksi siinä on jotain enemmän haisteltavaa kuin kinoksissa melkein joka puolella muualla pihassa. Ranen kynttilä oli päivän aikana sammunut, uusi nyt illaksi sytytetty. Kesäkuusta lähtien Rasmuksen haudalla on koko ajan poltettu kynttilää. En näe syytä koskaan jättää sytyttämättä uutta.

Toivo Ranen haudalla.

Kallen lääkärireissu ja pikkukisuja ulkona

Kalle kävi tänään lääkärissä hakemassa rokotuksen, ja samalla siltä otettiin verinäytteestä munuaisarvot. Myös kilpirauhasarvo tutkitaan, mutta sen tulosta joutuu odottamaan muutaman päivän. Kalle syö aika vähän varsinkin aamuisin. Öisin Kalle kyllä syö... Se herättää monta kertaa yössä, ja sille pitää tarjota yöpöydän laatikosta kourallinen nappuloita. Virbacin Renal -nappula kelpaa, sitä sille annetaan. Yösyöttämiseen syynä on ennen kaikkea se, että Kallelle ei oikein hyvin erikoisruoka maistu keittiössä, parhaiten se kelpaa sängyssä. Ja siellä, missä munuaisruoka kelpaa, siellä sitä Kallelle annetaan! Munuaismärkäruoat eivät ikävä kyllä kelpaa enää lähestulkoon ollenkaan, vaikka niitäkin olisi vaikka kuinka paljon erilaisia. Heinäkuusta Kalle on laihtunut puoli kiloa, mikä olisi terveelle ylipainoiselle kissalle hyvä asia, mutta Kallen tapauksessa ei niinkään, kun munuaiset eivät laihtumisesta oikein tykkää.

Lääkärikäynti oli tänään aika ikävä, kun Kallen pienenpienet suonet paksunpaksun ihon alla eivät suostuneet yhteistyöhön, ja vasta neljännellä yrityksellä etutassusta Kallelta meni hermo niin, ettei yrittämistä enää jatkettu, vaan verinäyte otettiin karvojen ajelun jälkeen kaulasuonesta. Kalle on aivan liian kiltti kissa! 99,9 % kissoista olisi jo raadellut jonkun, mutta Kallen suurin ele oli se, että se kiipesi väkisin syliin ja olkapäälle. Sitten sanoin, että riittää. Onneksi oli se kaulasuoni, sitä tästä lähin käytetään Kallen kanssa aina.

Kallen munuaisarvot:
Kreatiniini: 339 (viitearvot 71 - 212).
Urea: 12,0 (viitearvot 5,7 - 12,9).

Kuulemma vieläkään ei tarvitse huolestua kauhean paljon, koska urea on vielä viitearvojen sisällä, ja kreatiniini on noussut melko hitaasti. Kuitenkin vähän pelottaa ja huolestuttaa. Kalle sai diagnoosin 3 vuotta ja 1 kuukausi sitten, ja silloin arvot olivat krea 225, urea 16,8. En tiedä, miksi urea oli alkuun noin paljon koholla. Tässä vielä arvojen kehitys:
Krea 225 - 229 - 185 - 242 - 185 - 276 - 339.
Urea 16,8 - 8,0 - 6,3 - 10,1 - 10,4 - 11,0 - 12,0.

Kallen vointi on hyvä. Se ei oksentele, ja se vaikuttaa tyytyväiseltä. Maha toimii joka päivä.

Loppukevennykseksi muutama kuva pikkukissojen päivän ulkoilusta ja Kallenkin onnesta uuden, tärkeän tyynynsä kanssa:

Helge juoksee pihassa kissoille tehdyllä polulla, suuntana kasvihuone.
Polkua on nyt omenapuun molemmin puolin kasvihuoneelle ja sen takaa
ympäri. Jossain vaiheessa jatketaan johonkin suuntaan uusi lenkki. Polulla
on levennyksiä, osa polusta on vain lapion levyinen.
Meillä on aika paljon lunta!

Helge näyttää melkein aina ihan hassulta,
kahelilta, kajahtaneelta! Miten se voikin
olla niin hölmön näköinen? Se ihanuus. <3

Toivo taasen näyttää melkein aina enemmän tai vähemmän kauniilta.
Sillä on kaunis, viisas katse, eikä sen naama väänny samanlaisiin
hassuihin irveisiin kuin Helgen naama aina. Toivo on ihastuttava,
pehmeä kermavaahtokaramellihattara.

Hyvin usein tämä kaksikko nukkuu yhdessä. Toivo jossain yksinään tai
sitten ihmisen syliin hakeutuneena. Helge on Kallen tyyny nro 1, tosin
yhtään harvinaista ei ole, että Kalle makaa kummankin pikkukisun päällä.
Kallelle tyyny on tärkeääkin tärkeämpi. Nyt se on taas onnellinen,
Rasmuksen jälkeen oli pitkään ikävää ja yksinäistä Kallellakin.

Kivoja päiviä! - Paljon kuvia

Enpä olisi voinut kuvitella, että burmankissasta saa talvisen ulkoilukaverin! Kalle sietää lunta sen verran, että se kulkee pihan poikki varaston tai puuvajan alle myyriä kyttäämään, kun sinne vie polku. Rasmus ei yleensä sietänyt lunta sitäkään vähää. Kodassa se viihtyi niin hyvin, että sinne suostui itse kävelemään polkua pitkin, vaikka oli lunta. Umpihangessa ei kuitenkaan kumpikaan koskaan edes käynyt.

Helge ja Toivo kulkevat ihan tyytyväisinä ulkona lumella, tosin nekin kuitenkin mieluummin polulla kuin umpihangessa. Helge on sinnekin muutaman kerran loikannut. Olen tehnyt pojille lumeen erityisen polun. Polku kulkee kompostin vierestä kalliolle ja sireenipensaan takaa kodalle ja sieltä takaisin. Toinen polku on puoliksi tehty. Se vie ensin omenapuun luo, sieltä kasvihuoneelle. Myöhemmin polku jatkuu niin, että se tekee myös lenkin ja tulee takaisin terassille.

Tässä kuvia Helgen ja Toivon talvisesta ulkoilusta. Polulla kävellään välillä nätisti, välillä haukataan heinää ja välillä riehutaan ja juostaan.

Helge ihanainen riehaantui täysin!

Toivo osaa kulkea hienosti ulkona. Ikävä heinä kuvassa, mutta Toivon
asento on niin hyvä, että siedettäköön heinä. Katso häntää!

Ihan ketun näköinen voi kissanpentu olla.
Tai ilveksen.

Toivo se osaa kulkea arvokkaan näköisenä.

Helge syö kuivaa kukkasta tai heinää, mitä lie.
Rasmus näistäkin kuvista tulee mieleen!

Loikka hankeen!

Ja kiireellä sisälle, on kylmä!

Kun on tarpeeksi ulkoiltu, pitää tulla välillä sisälle. Ilo jatkuu!

Toivo varasti heinän Helgeltä...

...ja oppi kantamaan sen saaliina alakertaan.

Jos joku osaa hypyt ja loikat, niin Toivo!

Loikka!

Taas loikka!

Loikkatiloikka!

Ei Helgekään taida kakkoseksi jäädä.

Helge ja kiva lelu. Tässä kuvassa Helge on jälleen kerran ihan kuin Rane.

Toivo juoksi yläkertaan.

Osataan sitä välillä ottaa ihan iisistikin. Uusin lampaantalja on toistaiseksi kauniin puhtaan valkoinen ja mukavan pehmeä. Se on niin iso, että se täyttää koko ison rottinkikopan. Koppa on iltaisin takan edessä, se on kissan paras paikka.

Kivoja talvisia päiviä! Tekeminen ei lopu, mutta eipä lopu kissanpennuista virtakaan kovin äkkiä. Ulos mennään ensimmäisen kerran heti, kun aurinko on noussut ja tuonut valon, ja kun tullaan sisälle, leikki jatkuu tuntikausia. Välillä käydään ulkona ihan vaan lintuja kyttäämässä. Eilen pojat makasivat kopassa lampaantaljavällyissä reilun tunnin. Pari kertaa piti käydä kokeilemassa, ettei pojille varmasti tule kylmä, ja eihän niille tullut. Siellä olivat kumpikin lämpiminä vierekkäin, edes korvat eivät tuntuneet kylmiltä. Metrin päähän laitoin pähkinäkasan, jossa kävijöitä pojat saivat kyttäillä. Siinä kävi monta hakkia ja paljon tinttejä, mustarastaskin pari kertaa. Helge ja Toivo ovat fiksuja kissanpentuja, kun pysyvät pitkiä aikoja kopassa lämpimässä eivätkä lähde kylmään seikkailemaan. Monena päivänä on nyt oltu ulkona tällä tavalla tosi kauan. Itse voin vain harmitella, etten pääse näkemään poikien ilmeitä, kun hakki lehahtaa metrin päähän ja valikoi kupuunsa parikymmentä pähkinää. Poikien ilo jotenkin kuitenkin tuntuu. :) - Eikä mikään ole tärkeämpää.

Helgeä ärsytti, kun tulin häiritsemään tiivistä linnunkyttäämistä.
Pakkasta oli kuutisen astetta, mutta kopassa vierekkäin
ei pienille kissoille tullut yhtään kylmä.

Jumppaa myös aivoille

Ihastuttava vain asteen pakkanen, ja Helge ja Toivo pääsivät ulos. Pannat eivät enää yhtään häiritse, päinvastoin: niiden merkitys on pienille selvinnyt. Kun panta kilisee, kissat juoksevat ottamaan ne mielihyvin kaulaansa. Tosin Helge vielä vähän kiemurtelee, mutta silti se ottaa pannan mielellään, kun se tietää, että pääsee ulos.

Ulkoa pitäisi tulla myös sisälle, ja sekös kissanpentuja harmittaisi, jos ei siihen olisi keksitty kivaa leikkiä. Kuivan heinän perässä pojat mielellään tulevat sisälle, ja heinäleikki jatkuu sisällä. Sohvalta lattialle, toiselle sohvalle, takaisin lattialle ja taas sohvalle. Edestakaisin kulkee nopea heinä, ja kissa lentää perässä! Siinä kunnon jumppaa kissoille, pomppimista ylös ja alas, ylös ja vielä ylemmäs.

Aivojumppaakin piti kokeilla. Kalle rakasti nuorena poikana sitä leikkiä, että sille vietiin heinä yläkertaan tai seinästä seinään kulkevan lankun päälle, ja se sai sen sieltä hakea. Helge oli jo osoittanut noutajan merkkejä hiiren kanssa, enkä siksi yhtään yllättynyt, kun se oppi ihan hetkessä heinänhakuleikin. Ensin heinä aika lähelle, sitten vähän kauemmas. Helge haki. :) Toivoa ei selvästikään hakuleikki sytytä, mutta toisaalta se tekee aivan uskomattomia superloikkia heinän perässä. Siitä on mahdotonta saada kuvaa, kun toisessa kädessä viuhuu heinä ja toisella pitäisi pitää kameraa. Mutta Helge hakemassa heinää on sentään ikuistettu muistoksi.

Helge noutamassa heinää. Toivoakin kiinnostaa, ja se vähän Helgen
noutamista häiritsee, mutta Helge pääsi kyllä Toivon ohi.

Helge heinää hakemassa.

Kesällä heiniä kasvaa pihan reunoilla niin, että saadaan kunnolla leikkiä heinäleikkejä! Täytyy muistaa kuivattaa niitä iso nippu talvea varten. (Kalle leikkii heinällä satunnaisesti edelleen, tosin ei samalla tavalla kuin Helge tänään. Mutta menneenä syksynä Kalle viimeksi toi heinän ulkoa sisälle! Video Kallesta heinää kantamassa on jossakin elokuisessa tarinassa tässä blogissa. Videoon pääsee suoraan myös tästä.)