Muutama aamu sitten heräsin erikoiseen ääneen. Sulo imetti Veikkoa, ja Veikko imi niin että lutkutus kuului. Se leipoi ja imi ja imi, mutta maitoa ei tainnut herua. Sulo on Veikon paras ystävä ja isoveli ja näköjään myös varaemo. Mutta on Veikolla kaksi muutakin ystävää. Olen niin iloinen, että kaikki kissat tulevat keskenään hyvin toimeen.
Kissanpennun kanssa ei aika käy pitkäksi. On ihan hyvä, että pentu myös väsyy helposti ja nukkuu paljon. Kissat ovat viime aikoina ulkoilleet vain häkissä, ja aika hyvin Toivokin on siihen tyytynyt. Onneksi on iso häkki! Veikko juoksee häkissä niin kovaa, etten ole toistaiseksi saanut vauhtia oikein kunnolla tallennettua kameran muistikortille. Häkissä on kiva myös metsästää kärpäsiä ja muita ötököitä ja loikkia pallojen ja voikukkien perään.
Lintu istahti häkin kattoverkolle. Säksätys puuttuu kuvasta.
Lisää kuvia viime päiviltä. Jolkotteluja, loikkia, painiinkutsuja, kaikenlaista kivaa pientä.
Viime päivien kuvat ovat jokseenkin veikkopainotteisia. :) Veikko on vielä pieni, vaikka kasvaa koko ajan. Nyt pitää kuvata pikku-Veikkoa, se ei kauaa ole pentu.
Juostessa voi kissakakaran viiksi taittua ja nenään tarttua savea ja likaa. Se ei menoa haittaa!
Ulkona tulee nälkä ja ruoka maistuu.
Ja ruoan päälle kelpaa käydä aurinkoon lepäilemään ja siistiytymään.
Veikko on nyt nähnyt oravan alle metrin päästä sylistä käsin. Kesyin pihaorava oli syömässä pähkinää, kun toin Veikkoa sisälle häkistä. Hiivin Veikko sylissäni oravan ohi, eikä orava lähtenyt karkuun. Veikko pysyi tyytyväisenä sylissä, vaikka vähän jännittyi. Kun hetken päästä tulin Toivon kanssa samasta kohtaa, tunsin Topin upeat lihakset kivikovina jännityksestä, kun orava liikahti. Toivo olisi lähtenyt perään, jos olisin päästänyt.
Ostin eläinkaupasta Veikkoa varten muutaman pinkin (pinkki = vastasyntynyt, vaaleanpunainen, karvaton hiirenpoikanen, joita myydään enimmäkseen matelijoiden ruoaksi) ja Sulolle muutaman kolmeviikkoisen hiiren. Helgelle ja Toivolle en enää osta hiiriä, ne kun eivät niistä perusta muuten kuin elävinä jahdattavina. Päätin, että jos Veikko ei pinkkiä syö, leikkaan pikku hiirulaisen saksilla paloiksi ja sekoitan muun ruoan joukkoon. Mutta Veikkohan söi pinkin innoissaan ja suuresti nautiskellen! Ehkä meillä on vielä kaksi hiirensyöjää, jos vanhemmallekin Veikolle jyrsijä kelpaa. Hyvä niin, saa sekin välillä monipuolista, terveellistä ruokaa välipalaksi.
Tähän loppuun vielä yksi kuva Sulosta, josta on tullut ihan kunnon komistus. Se täyttää perjantaina vuoden, ja painoa sillä on jo 5,4 kiloa. Komee kolli!
