Mutta ensin surkeaa surkeampi kännykkäkuva eilisillalta. Kuva on todellakin ihan järkyttävä laadultaan, mutta se kertoo paljon. Ensinnäkin kuvasta näkyy sopu, joka meillä vallitsee. Toiseksi kuva kertoo, että kaikkien katseet ovat suuntautuneet samaan kohteeseen. Ikkunan takana on taas hiiri, ihan pieni hiiri. Nyt Veikkokin näki sen!
Neljä maailman parasta kissaa nukkuvat kaikki sängyssä yöt, osan yöstä kaikki yhdessä kasassa. Aamuherätys tulee ehkä vähän turhan aikaisin, noin viiden aikaan, mutta ei niin rajuna kuin Kallen herätys oli. Toisaalta viideltä on ihan hyvä aika herätä. Kissalle ruokaa ja itselle kahvi tippumaan, niin päivä alkaa taas.
Sitten takaisin tähän mahtavaan päivään. Olipahan hieno ilma. Kaikki kissat pääsivät kunnon lenkille junaradanpohjalle. Ensin Toivo, sitten Sulo ja Sulon jälkeen Helge. Viimeisenä lenkillä kävi vielä pieni Veikko Sämpyläinen.
Aurinko paistoi kirkkaasti, kun lähdettiin Toivon kanssa lenkille. Käveltiin ensin ihan polun päähän, ja siellä kuusen juurella Toivo taas lueskeli luultavasti vieraan kissan jättämiä viestejä. Kuusen alaoksia kaikki kissat haistelevat aina lenkillä käydessä. Toivon kanssa on viime aikoina pysähdytty hetkeksi kehräämään ja puskemaan ja kellimään auringossa. Otan takin pois, asettelen sen maahan ja siinä takin päällä Topin kanssa sitten kiehnäillään. Meillä on aina niin mukavaa.
Toivo kävi haaveilemassa puron vieressä. Puro kulkee junaradanpohjanpolun harjun ali tunnelissa, ja sinne tunneliin olisi Toivo halunnut mennä. Mutta vaikka kuinka mieli tekisi, ei sinne uskalla lähteä, siellä kun virtaa vesi.
Ainoa yritys hypätä puron pohjalle päättyi ikävästi. Tassut kastuivat. Siitä tosin Toivo ei kauaa piitannut vaan jatkoi tutkiskelua.
Kotia kohti jatkui lenkki tästä. Kivat pienet spurtit jaksoi Toivo ottaa, vaikka ilma oli kuuma. Jippiiiiii!
Toivon jälkeen Sulo pääsi lenkille myös. Sulo yritti taas kerran lähteä ryteikköön, poiketa polulta, mutta tälläkin kertaa se suloinen otus haluaa kuitenkin seurata ihmistä ja olla turvallisesti mukana eikä lähteä omin päin seikkailemaan. Mielenkiintosia ääniä kuului, ja Sulokin vähän juoksenteli ja loikki. Oli kiva lenkki.
Helgekin pääsi lenkille. Helge on sitten kiva ulkoilutettava. Se juoksee aina luokse, tulee jalkoihin ja jää siihen kiehnäämään. Kun sen luota sitten lähtee kävelemään eteenpäin, se saattaa jäädä vähäksi aikaa haistelemaan hajuja ja lueskelemaan kissojen viestejä, metsästämään sisiliskoja tai kärpäsiä – ja sitten, kun sitä matkan päästä kutsuu, se juoksee luokse ja jää odottamaan kehuja ja rapsutuksia. Ja kehrää ja kiehnää. Helge on hieno kissa!
Veikko ulkoili tänään ensin muitten kissojen kanssa häkissä, jossa se viihtyy hyvin. Se metsästeli kärpäsiä ja katseli lintuja. Käpytikka on Veikonkin mielestä kiinnostava ja ehkä vähän ärsyttävä, niin kuin kaikkien kissojen mielestä. Pikkulinnulle, joka taisi olla ihan vain sinitiainen, Veikkokin tänään jo säksätteli, kun tintti tuli häkkiin kiinnitettyä linnunnakkia syömään. Häkissä en tänään juurikaan kissoja kuvannut. Kärpäsenmetsästäjän tulin kuitenkin ikuistaneeksi.
Myöhemmin Veikkokin pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa junaradanpohjan polulle. Se kannettiin heinikkoon, ja sillä oli ensimmäistä kertaa myös panta kaulassa. Aina, kun kuljetaan häkin ulkopuolella ulkona, on kissoilla pannat kaulassa, ihan varmuuden vuoksi. Veikko viipyi junaradanpohjan heinikossa noin viitisen minuuttia, ja se kannettiin sisälle takaisin, ennen kuin se ehti väsyä. Ensin se oli aika varovainen, haisteli ja tutkaili, katseli sinne tänne ja mietti, mihin kummaan se oli tuotu. Kun se oivalsi, että nyt on tilaa juosta mielin määrin, se otti muutaman pienen spurtin mutta palasi pian takaisin ihmisen suojiin. Pari perhosta kävi ilahduttamassa pientä Veikkoa.
Ulkoilun jälkeen Veikko sai lautasellisen luomukanaa, jonka se söi suurella mielihalulla. Syömisen jälkeen pieni pian kiipesi takan päälle nukkumaan. Voi vain kuvitella, miten jänniä unia pieni pentu näkee, kun on kokenut paljon uutta! Sulo tuli Veikon luo, ja siellä ystävykset nukkuivat, vielä tätä kirjoittaessakin nukkuvat, ja uni varmaankin jatkuu iltapalaan saakka.



























































