Aina ei voi onnistua

Kevään tultua aikaa on vietetty koko ajan enemmän häkissä, ja siellä on saatu saaliita. Välillä jyrsijä vie kuitenkin voiton. Jonkin aikaa sitten Sulo sai kiinni myyrän, joka ei suostunut saaliiksi. Se nousi takajaloilleen, näytti pieniä teräviä hampaitaan ja kiljui. Sulo ei uskaltanut haukata myyrää päästä, ja hyvä niin: ei myyränpuremalle kannatakaan altistua. Sulo roikotti myyrää hännästä, mutta myyrä pääsi karkuun.

Reilun viikon päästä vein taas kissoja aamulla häkkiin. Helge sai kiinni hiiren, jonka Toivo siltä pian vei. Sulo oli vielä sisällä, enkä halunnutkaan tuoda sitä mukaan metsästykseen, koska se olisi vienyt saaliin, tappanut sen ja syönyt. Tämä hiiri oli niin kaunis, että toivoin sen säästyvän, ja se säästyikin. Ennen hiiren karkumatkaa Toivo sai hiirestä hetken iloita.

Kuvista näkee, miten suuri on oikea hiiri. Olen ostanut Sulolle ruoaksi pakastettuja, kasvatettuja hiiriä, ja ne ovat kooltaan suurin piirtein puolet tästä villihiirestä.

Helge oli toisella puolella häkkiä, mutta Toivon pitää aina pitää huolta siitä, että saalista ei kukaan varasta. Eikä sitä olisi Sulokaan sähisevältä Toivolta vienyt, jos olisi ollut häkissä. Kun hiiri tästä lähti juoksemaan karkuun, silloin Sulo olisi sen ominut itselleen, ja se olisi ollut hiiren tuho. Mutta Sulo ei ollut paikalla.

Olen iloinen Helgen ja varsinkin Toivon puolesta, että pojat saivat taas tehdä sitä, mitä kissan kuuluu: metsästää, saalistaa, vaania, jahdata, hyökätä ja ottaa kiinni. (No, vaaniminen jäi kyllä hyvin vähäiseksi. Hiiri nähtiin ja sen kimppuun hyökättiin, siinä kaikki.)

Onneksi tämä kaunis hiirulainen pääsi kuitenkin pian loikkimaan häkinverkon ulkopuolelle kissan ulottumattomiin.

Kiva päivä

Olipa kiva vapaapäivä. Toivo kävi perinteisellä junaradanpohjan lenkillä ja Helge ja Sulo valjaslenkillä pienen automatkan päässä. Veikko nukkui, kun olisi ollut sen vuoro, mutta se pääsee vähän myöhemmin piipahtamaan ulkona ihan omassa pihassa, missä se parhaiten viihtyykin.

Heinikossa taisi olla jo sisilisko tai joku muu rapisija, jota Toivo kuunteli.

Topilla on aina välillä jotain asiaa.

Helge nautti hiekalla kellimisestä.

…ja se käveli hienosti valjaissa, kuten yleensä.

Erityisen kivaa tänään oli Sulolla, joka tylsän lumettoman talven aikana ei ole tarpeeksi päässyt lenkille. Nyt on maa jo melko kuiva, ja Sumppi pääsee taas valjastelemaan mahdollisimman paljon. Jospa tuo pötsikin vähän pääsisi kutistumaan...

Jihuuuuuu!

Puunrunko oli vähän liukas, mutta Sulo pysyi siinä hyvin.

Aina pitää päästä nousemaan vähän ylös maasta.

Puuhunkin oli kiva nousta.

Mitäköhän Sulo kuulee? Metsässä kuului sepelkyyhkyn huhuilua ja jostain kantautui teeren pulputusta. Korppikin kuultiin. Siitä Sumppi taisi kiinnostua.

Sulolla oli erityisen kivaa, ja se otti muutamia vauhdikkaita pyrähdyksiä. Kun oltiin palaamassa autolle, kuultiin pärinää. Pian nähtiin äänen aiheuttaja: mopopoika oli tullut ajelemaan tälle metsäautotielle. Käden pystyyn nostamiseen hän reagoi nyökkäämällä ja ajamalla rauhallisesti kauemmas niin että päästiin Sulon kanssa autolle. Siinäpä oli fiksusti käyttäytyvä nuorimies.

Tuoksujen lenkki

Kissan aisteille askaretta! Kissan kuuluu päästä ulkoilemaan. Jokaisella kissalla pitäisi olla siihen mahdollisuus, jos kissa itse vain haluaa. Nenänkäyttö on hyvä virike ja väsyttää mukavasti. Tylsä elämä on stressaavaa, ja nenäily on yksi tapa poistaa stressiä. Tänään Helgen ja Toivon lenkillä oli kaikenlaista haisteltavaa, ja Sulokin piipahti ulkona. Veikko ei tällä kertaa halunnut, mutta sekin kävi aamulla häkissä haistelemassa maan ja ilman tuoksuja ja kuuntelemassa kevään lintuja (joutsenia, mustarastasta, peippoa, sorsia, harmaapäätikan kevätkiljuntaa, kaulushaikaraa…). Maa olikin kyllä aika märkä, liian kylmä pienen Veikon kulkea.

Olipa nenän lisäksi korville ja silmillekin tekemistä. Keltasirkku tuli ihan viereen koivuun melkein kuin kissaa kiusaamaan. Sille piti Toivon vähän jutellakin. Sama tyyppi tuli hetken päästä myös Helgeä härnäämään.

Nenäily jatkuu.

Toivo juoksi pitkin kaatuneen puun runkoa ja palasi kutsusta takaisin, tuli kehräämään jalkoihin, kun sai kuulla kehuja. Kehuja ja ihailun sanoja Topi usein kuulee.

Helge omalla lenkillään haisteli paljolti samat heinät ja puskat kuin veljensä hetki sitten.

Hegulin piti jättää omakin tuoksu heinikkoon.

Kuusen alaoksia haistelemassa.

Ihana Helge aina juoksee luokse.

Sulokin lenkillään haisteli kuusenoksia. Sulon lenkki jäi lyhyeksi, kun kodassa oli tulet, ja Sumppi sinne pian halusi. Kodassa Suloa odotti mieluisa pikku välipala: hiiri.

Veikko jätti tänään aamun häkkiulkoilun jälkeen lenkin väliin. Kotaan sekin hyvin mielellään tuli. Kodassa katseltiin tinttejä, vihervarpusia ja käpytikkoja, ja lattianraossa taisi olla taas hiiri tai myyrä, jota pojat kuuntelivat. Veikko söi kodassa broileria ja kalkkunaa ja oli melkoisen tyytyväisen näköinen, kun ruoan jälkeen lipoi huuliaan.

Kyllä nyt taas takan päältä kuuluu tuhinaa, eikä kukaan ole mitään vaatimassa. Onko mitään hienompaa kuin tieto siitä, että kissoilla on ollut paljon tekemistä, virikkeitä ja iloa? Kukaan ei nuku tylsyyttään vaan kivasta tekemisestä väsyneinä kaikki.

Kissanelämää. :)