Helge ja Toivo nousivat häkissä melkein parin metrin korkeudella olevalle hyllylle ihmettelemään tunkeutujaa. Kummankin karvat nousivat pystyyn ja koko kasvoi puolella, myös hännän paksuus. Korkealta on turvallista tuijotella pelottavaakin ilmestystä.
Kallekin oli häkissä, ja siltä kesti vähän kauemmin aikaa huomata koira. (Kun ei se raukka kuule mitään!) Kalle on nähnyt koiria paljonkin, eikä se ennen Rasmuksen kuolemaa ole niistä juuri piitannut, mitä nyt vähän sähissyt joskus. Yleensä aikaisemmin Kallen tavallisin reaktio koiraan on ollut vetäytyminen ylhäiseen koskemattomuuteen. Nyt Kalle kuitenkin katsoi koiraa tuimasti ja aloitti hurjan murinan ja mourunan. Ennen Kallen reaktiota Toivo ja Helge olivat olleet ihan hiljaa. Toivo, joka ihailee Kallea ihan kaikessa ja usein matkii Kallen tekemisiä, alkoi nyt sekin sähistä ja murista. Helgekin päästi muutaman mourahduksen ja sähähdyksen, mutta Toivo oli enemmän äänessä. Ja Toivon naamalla vihaisempi ilme.
Kurttunenää sai katsella monesta suunnasta.
Kalle oli koko ajan maassa, ja siellä se sähisi ja murisi ja mourusi Piipulle, milloin Piipu sattui tulemaan liian lähelle häkkiä. Ja kerran Piipu tuli ihan liian lähelle ja sai Kallelta rasmusmaisen häädön: Kalle hyökkäsi häkin verkkoa kohti ja sylkäisi. Tänne ei ole mitään asiaa! Ehkä Kalle puolusti myös pikkukisuja, se oli nimittäin aika vihainen.
Piipu-koira ei onneksi välittänyt vaan viisaasti väisti kauemmas. Hyvä niin, ei kissoja olisi viitsinyt kovin kauaa kiusata. Eikä Piipu ole oikeasti yhtään pelottavan näköinen.
Ensimmäisistä kuvista näkyi jo vähän meidän uuden kissanhäkin sisustaa. Häkki on nyt pari kolme viikkoa vanha, ja sitä on käytetty ahkerasti joka päivä. Koetan pian saada häkistä paljon kuvia. Ensi kerralla siis häkkiasiaa.
Mutta vielä tähän loppuun yksi maailman kaunein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti