Sulo ei ensin olisi millään halunnut lähteä. Edellisen kerran se laitettiin kuljetuskoppaan rokotuskäyntiä varten, ja nyt se pysytteli jonkin aikaa piilossa sen jälkeen, kun olin ottanut kopan esille. Mitään vaikeuksia koppaan laitossa ei meillä onneksi ole kenenkään kanssa, mutta nyt jouduin vähän odottelemaan, että Sulo suvaitsee tulla esiin. Ja sitten mentiin.
Käytiin samassa paikassa, missä viimeksikin, pitkän valjastelutauon jälkeen. Nostin autosta kuljetuskopan maahan, ja Sulo sai ihan itse lähteä kävelemään. Se lähti heti liikkeelle, heti juuri siihen suuntaan, mihin ajattelinkin, ja käveli hyvää vauhtia ihan koko ajan, enimmäkseen häntä pystyssä iloisena antennina. Hyvä Sulo!
Sen verran jännittävää kulkeminen oli, että Sulo jutusteli melkein koko matkan. Se tuli kuitenkin vähän väliä jalkoihin kiehnäämään ja puskemaan ja oli silminnähden tyytyväinen: kivaa on! Heinää piti välillä pysähtyä syömään.
Lenkki oli hiukan pidempi kuin viimeksi. Mikä hienointa, tänään jouduttiin jännään tilanteeseen, josta Sulo selvisi voittajana. Jos ei koskaan mitään jännää tapahdu, ei mihinkään pääse ikinä tottumaan. Vaikka oli sunnuntaiaamupäivä, kello ei ollut vielä yhdeksääkään, tuli tällä rauhallisella metsätiellä ihmisiä vastaan. Sulo oli juuri hetkeä aiemmin kääntynyt takaisin tulosuuntaan, kun nähtiin kaksi ihmistä. Vanhapari oli lähtenyt etsimään sieniä, ja meidän oli Sulon kanssa pakko heidät kohdata. Sulo painautui aivan litteäksi maata vasten, ja kerroin, että kissa on hiukan arka. Ystävällinen pariskunta ihasteli Sulon turkin väritystä ja kuviota ja käveli rauhallisesti ohi. Ihmetyksekseni Sulo nousi heti ihmisten mentyä täyteen ryhtiinsä ja lähti perään! Kehuin Suloa mutta ehdotin samalla, että jatkettaisiin siihen suuntaan, mihin oltiin menossa. Sulo lähti mukaani ja käveli hyvää vauhtia autolle saakka.
Sulon valjastelun jälkeen käytiin Veikon kanssa pikkuinen lenkki myös. Tuttu paikka, uusia hajuja. Mukavaa oli.
Tarkkasilmäinen ehkä huomaa, että Veikolla on TAAS uudet valjaat! Juuri ihan vähän aikaa sittenhän Veikko sai hienot uudet valjaat. Ne oli hankittava, koska Veikon aiemmat mustat valjaat olivat vähän turhan isot. Nyt leopardikuvioinen oli sopiva, ja valjaat ovat tosi kauniit. Kuitenkin ehkä turhamaisuuden takia tai jostain muusta syystä en vain voinut vastustaa kiusausta, kun valjasvalmistajan valikoimiin tuli vihreä maastokuvioinen nahka! Harmin paikka, juuri tällaiset valjaat olisin kaikkein mieluiten Veikolle ostanut! Noh, valjaat eivät ole kovin kalliita, ja valinnan vara ei ole paha juttu. Olkoon – saakoon Veikko vielä yhdet uudet valjaat. Fiiliksen mukaan sitten jatkossa valitaan joko leopardikuvio tai maastokuvio.
Helge halusi myös välttämättä lenkille, mutta kun vein sen tutulle paikalle ja lähdettiin polkua pitkin eteenpäin, Helge teki täyden stopin. Ei liikkunut mihinkään. Mikä nyt on? Kokeillaan toista polkua. Sama juttu. Kolmas polku. Taas sama juttu. No mitä me nyt tehdään? Ajattelin, että ajelutan Helgeä pienen lenkin ja tullaan takaisin kotiin, ulkoillaan sitten häkissä. Ei kenenkään ole pakko valjastella, jos ei tahdo. Lähdettiin liikkeelle ja sattumalta näin hiekkatien reunassa paikan, johon saataisiin auto, ja pienen polunnäköisen siinä lähellä. Ehkä Helgelle kelpaisi uusi paikka? Polku ei ollutkaan kovin pitkä vaan se vei hiekkamontulle, jossa sitten hetki ihmeteltiin ja kiipeiltiin hiekkaista rinnettä, ennen kuin lähdettiin takaisin. Tehtävä täytetty – Helge pääsi mukaan ja sai kokea jotain vähän erilaista. Tämä kelpaa.
Kuten sanottu, Toivo ei käynyt lenkillä ainakaan toistaiseksi. En viitsi sitä nyt kiusata valjastelulla, josta se ei kovin paljoa pidä, enkä halunnut lähteä junaradanpohjalle, jossa heinikko on korkeaa ja kissa katoaa heti näkyvistä, jos se loikkaa polulta pois. Topilla ei onneksi ollut mitään häkissä ulkoilua vastaan, eikä se yhtään hinkunut mihinkään ainakaan sen jälkeen, kun oli päässyt saalistamaan. Saalis tosin pahanmakuinen: päästäinen oli kiva metsästää, mutta syömättä se jäi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti