Veikon eväät

Veikko on oivaltanut, mikä on parasta kissanruokaa! Ostin vaihteeksi eläinkaupasta muutaman pakastetun kolmeviikkoisen hiiren ja Suloa varten yhden kananpojan. Annoin Veikolle hiiren niin, että Sulo oli terassilla eikä päässyt hiirtä heti omimaan itselleen, Sulo kun vie yleensä kaikki saaliit ja syö ne. Veikko näytti ensin siltä, ettei hiiri sitä juurikaan kiinnosta. Nostin hiiren Veikon nenän eteen, ja Veikko sitä haisteli vähän mutta ei alkanut leikkiä sillä vaan käveli pois. Kun olin muutaman kerran uudelleen antanut hiiren Veikolle tutkittavaksi, Veikko alkoikin syödä sitä. Melkein koko hiiren Veikko söi, paistit se vain jätti Sulolle.

Sulo sai sitten tipun, kananpojan. Sulo murisi ja heitteli tipua, leikki sillä jonkin aikaa aivan innoissaan. Kun Sulon kiinnostus hetkeksi taukosi, otin kananpojan ja näytin sitä Veikolle. Veikko yllättäen alkoi heti sitäkin pureskella, ja vielä suurempi yllätys oli, ettei Sulo yrittänyt ottaa tipua ystävältään pois. Kananpojankin Veikko söi lähes kokonaan. Sulo on niin kiltti! Se on hieno luonne: se katseli tyynesti vierestä, kun sen pieni ystävä sai herkutella kananpojalla. Kun kananpoika oli päätynyt lähes kokonaan parempiin suihin, kävi Sulo siivoamassa jäljet ja söi kananjalat, jotka Veikko oli jättänyt syömättä.

Tällä kertaa Sulo jäi melkein ilman terveellisiä herkkuja, mutta pian tulee sen vuoro, kun annan pojille herkut yhtä aikaa.

Tästä olen iloinen. Toivokin aiemmin söi myyrän ja jopa päästäisen, mutta ne se oli ihan itse saalistanut. Valmiiksi tapetut saaliit eivät Toivoa ainakaan toistaiseksi kiinnosta. Helgeläinen ei ehkä koskaan tule syömään jyrsijöitä tai tipuja – jos se saisi valita, se söisi pelkkää kuivaruokaa.