Batman

Helge on lepakkomies.

Otettiin Helge eilen autoon ja lähdettiin Kopparnäsin ulkoilualueelle sitä väsyttämään. Kun Heikille pukee valjaat päälle, se alkaa heti kehrätä kuuluvalla äänellä. Se tietää, että se pääsee ulkoilemaan muualle kuin häkkiin. Niin eilenkin. Koko automatkan Helge kehräsi ja kehräsi, odotti perille pääsyä. Kopparnäsissä käytiin ensin merenrantakallioilla. Oli lämmin muttei liian kuuma auringonpaiste, paras mahdollinen kissanulkoilutusilma. Helge kulki ja haisteli, kuunteli ihmeissään rannalla kalastelevan kalastajan vavan viuhunaa.

Rannalta ajettiin vähän matkaa ja pysähdyttiin sellaisessa kohtaa, mistä näytti lähtevän polku lintutornille. Kesän asuntoautoreissulla lintutornipolku kulki lammashaan läpi, ja niin kuin silloin, nytkään ei päästy tornille asti: tämä polku kulki hereford-lihakarjan luonnonlaidunalueen läpi! Rantaniityllä laidunsi kauniita lehmiä vasikoineen. Ei uskallettu kovin lähelle Hegulaisen kanssa. Helge katseli isoja otuksia kaukaa, kulki kiinnostuneena niitä kohti, mutta maa oli märkä. Oltiin jo pois lähdössä, kun näin melko lähellä suuren lehmän ja nostin Helgen syliin, että se sen näkisi. "Mrrrr....", Helge murisi lehmälle ja katseli sitä silmät ymmyrkäisinä. Lehmä tuijotti hetkisen ja jatkoi heinän imurointia tyynen rauhallisena.

Helgen nisäkäshavaintokirjaan tuli taas uusi merkintä: nautaeläin.

Hyvä reissu, se väsytti Helgen ihan varmasti! Nukkuisi sikeästi loppupäivän, illan ja yön (no, yöt Helge nukkuu muutenkin). Vaan ei saanut Heikki nukkua koko iltaa. Jostakin salaisesta luukusta, hormin raosta, tuuletusräppänästä, mistä lie, oli meille sisään päässyt lepakko. Olin jo nukkumassa, kun Helge oli alakerran sohvalta yhtäkkiä lentänyt huoneen poikki ja takaisin, säntäillyt talossa sinne ja tänne. Pieni kahina oli kuulunut edeltä, Hegulainen lentänyt läpätyksen perässä. Lepakko! Vuosia sitten pelastettiin yksi lepakko hormista, jonne se oli joutunut. Rasmus sen silloin havaitsi, ja se otettiin hormista pölyisenä, tuhkaisena, vietiin ulos ja tarjottiin sille ruiskulla vettä, jota se kuivuneena ahneesti joi. Puhdistettiin sen nahkasiivet kokkaroituneesta tuhkasta ja päästettiin se vapauteen.

Myöhemmin vasta kuulin, että osa suomalaisista lepakoista kantaa rabiesta, ja lepakonpuremasta saadun rabiestartunnan takia on lepakkotutkijoitakin menehtynyt. Huh, hyvä etten tuolloin sitä tiennyt! Paljain käsin lepakkoa silloin hoivailin täysin tietämättömänä hengenvaarasta.

Nyt piti taas pelastaa lepakko, joka lenteli hädissään sisällä. Kissat makuuhuoneeseen (toisetkin olivat heränneet ja havainneet, että sisällä lentää hiiri!), ovi kiinni, parvekkeen ovi auki ja odottamaan, että nahkasiipinen hiirulainen osaisi itse ulos. Jostakin syystä oviaukko oli sille seinä seinien joukossa. Se kaarsi oviaukolta takaisin huoneeseen, toiselle seinälle ja taas ovelle ja takaisin. Ulos se ei osannut lentää. Viiltosuojahanskaan verhoutunut käsi lepakon lopulta nappasi, ja pieni musta otus vietiin yöhön metsästämään ruokaa.

Helge nukkui sikeästi yön ihan aamuun saakka. Viideltä Kalle kerjäsi ruokaa, ja kun kaivoin sille yöpöydän laatikosta kourallisen nappuloita, se sai syödä kaiken aivan rauhassa: Helge ei kuullut mitään eikä hyökännyt kärppänä paikalle, niin kuin joka ikinen aamu. Helge nukkui lenkin, lehmän ja lepakon väsyttämänä tyytyväisenä ja heräsi vasta, kun herättelin sitä aamupalalle.