Valjastelua Sulon ja Helgen kanssa

Viime päivinä on onneksi ollut aikaa pieniin ja vähän isompiin ulkoiluihin. Sulon kanssa on harjoiteltu valjastelua. Valjaiden pukeminen Sulolle on helppoa, mutta valjaissa oleminen ja kulkeminen on vielä vähän ikävän tuntuista. Sisällä Sulo heittäytyy valjaissa heti selälleen, mutta ulkona on kiinnostavia hajuja ja ääniä ja paikkoja, eikä siellä aina muista, miten kurjalta kahleet tuntuvat.

Sulo näyttää jo aika ISOLTA pojalta!

Ei liikkuminen kuitenkaan aina ihan helppoa ole. Miten näiden kanssa muka VOI kävellä eteenpäin?!

Oltiin Sulon kanssa hetki kasvihuoneen kiveyksellä ja siitä jatkettiin matkaa junaradanpohjan polun alkuun. Polkua ei päästy etenemään yhtään, mutta oli meillä silti kiva yhteinen hetki ulkona. Sulo ihmetteli lätäkköä...

...ja välillä vain istuskeli, katseli ja kuunteli.

Otin Sulon märästä maasta syliin, ja siinä lämpimässä istuen Sulo sai pitkän aikaa katsella viereisessä risukossa edestakaisin lennähteleviä peukaloisia. Kolme pienenpientä lintua hypähteli oksalta toiselle, ja Sulo katseli niitä keskittyneenä ihan hiljaa.

Seuraavana päivänä Helgellä olikin tosi jännä lenkki. Tarkoitus oli, että kuljetaan pitkänpitkä lenkki hiljaista metsätietä pitkin metsään, metsäpolun kautta Rasmuksen satumetsäkuvapaikalle ja sieltä polkua pitkin metsätielle, metsätien kautta maantielle, jota kuljettaisiin Helge olkapäällä kotitien alkuun ja siitä kotiin. Siihen lenkkiin olisi mennyt Helgen vauhdilla ainakin neljättä tuntia. – Mutta Helge väsähti, kun oltiin kuljettu neljännes matkaa, ja käännyttiin takaisin. Ruoka ei ollut aamulla maistunut kunnolla, ja vaikka repussa oli eväänä nappuloita, ei ruokalusikallinen niitä riittänyt antamaan pikaenergiaa niin, että oltaisiin voitu jatkaa matkaa. Ensi kerralla sitten paremmin eväin!

Matkan alku Helgen kanssa oli jännittävin mahdollinen! Reitti metsätien alkuun kulki sänkipellon laitaa, ja sänkipellolla näin jotakin vaaleaa vimmatusti pyörimässä. Mikä ihme?! Vaalea peto saaliin kimpussa? Lokki? Kuljettiin Helgen kanssa kohti pyörivää väkkärää, Helge olkapäällä matkustaen. Kun päästiin lähemmäs, tajusin, että pyöriskelijä oli rusakko. Miksi rusakko sätkii keskellä sänkipeltoa? Mentiin sen luo, ja se pysähtyi, jäi makaamaan kyljelleen. Se hengitti tiuhaan. Helge sitä katseli mutta ei uskaltanut ihan koskettaa.

Rusakon vasen takajalka näytti jotenkin oudolta. Olikohan otus joutunut auton töytäisemäksi? Mikä kumma sitä vaivasi? Se makasi hetken, nousi sitten vaivoin ylös ja lähti loikkimaan karkuun.

Miten rusakkoa olisi voinut auttaa? Olin liikkeellä kissan kanssa, reppu selässä, hankalan matkan päässä kotipihasta. Jos olisin kääntynyt saman tien takaisin hakemaan kuljetuskoppaa, olisin ehkä vielä löytänyt rusakon, pystynyt ottamaan sen talteen ja viemään eläinlääkäriin. Rusakko liikkui kuitenkin niin, että siltä tuskin oli luita poikki. Käytiin katsomassa pellonlaidan heinikkoa, jonne rusakko oli paennut, enkä enää nähnyt otusta. Murheissani tein päätöksen: luonto hoitaa luontokappaleen.

Helgen kanssa matka jatkui. Metsätietä kuljettiin kohti suppismaastoja, jonne oli tarkoitus ehtiä.

Helge kulki niin kuin sillä on tapana: hienosti valjaissa marssien, välillä edellä, välillä perässä, puolta vaihdellen. Metsän puolella piti käydä tämän tästä haistelemassa. Kivenkolossa saattoi olla pienen jyrsijän koti tai ehkä ruokavarasto.

Reitti kulki junaradan läheltä, ja muutama juna kuultiin ja kuunneltiin.

 

Melko pian Helge alkoi väsyä. Se kulki kyllä eteenpäin mutta alkoi kovasti jutella kulkiessaan. Se halusi vähän väliä olkapäälle mutta ei siinä kauaa malttanut matkustaa. Kaivoin repusta eväät, ja Helge söi suurella ruokahalulla. Silti väsymys oli jo vallannut Hegulaisen, ja päätin, ettei väkisin kuljeta alkuperäisen suunnitelman mukaan vaan käännytään takaisin, niin päästään nopeammin kotiin. Kissan kanssa on kiva kulkea, kissan ehdoilla. Suppiksista viis, niitä ehdin käydä hakemassa, jos huvittaa. Poiminpa kuitenkin mukaani kolme kaunista, pyöreää kiveä Kallen haudan ympärille.

Oltiin Hegulaisen kanssa matkassa tunti ja neljäkymmentä minuuttia. Ulkoilun jälkeen Helge söi puolikkaan lampaankielen, kananmunankeltuaisen ja vähän kuivattua kanaa. Ja nukahti.